Tekstit

In corpore sano

Jalkapallo on taas kesän hittilaji: Pakkohan sitä oli kokeilla itsekin! Hyrmyn sekajoukkue hävisi Mökälle 1-13, mutta meno oli mitä mainioin. Loukkasin varpaani ja kierin oikeaoppisesti nurmella kuin tv:n miljonäärifutaajat ikään. Lisäksi tajusin, että Sibelius oli hiukan kryptinen lausuessaan "turhien" askeleiden ottamisesta. Toisinaan pieni hikoilu ja fyysinen rääkki on ihan paikallaan, kyllä minä sille funktion keksin. Ja tokihan liikunnallekin pitää funktio ja oikeutus keksiä, kuten kaikelle toiminnalle. Miksi sitä muten ikinä tekisi mitään. Tämä vei ajatukset taas tekojen syihin, oikeutuksiin ja perusteluihin. Onko olemassa tekoa vailla syytä tai perustelua? (lähestytäänkö "pyyteetön hyvä"-aihepiiriä?) Sanotaan, että jokainen teko olisi poliittinen. Mielestäni jokainen teko on ennen kaikkea ideologinen. Uskovaisella on ideologiansa, jonka mukaan pyrkii toimimaan, samoin poliittisesti tai moraalisesti omaa säännöstöään noudattavalla. Mielestäni on eri vaarallist...

downward spiral

väsymys, nälkä, riittämättömyys, kiire, stressi, turhautuneisuus, rahattomuus, onnettomuus, häpeä, puutuminen ja kertakaikkinen lamaannus syökää te jäätelönne, en edes pitäisi siitä ehkä pitää vain liiotella kaikkea kaiken vähättely voisi tosin auttaa hiukan Äh, ensi viikolla on jo taas ihan hyvä meno! Vituttaa vaan tämä kesärumba.

Aittäh!

Rabarock avasi festivaalikesän ja olo on uupunut mutta tyytyväinen. Taas tuli myöskin todistettua, että asiat tapahtuvat tekemällä, ei suunnittelemalla. Toki hyvä suunnitelma on kaiken alku, mutta se on vasta alku. Aika siis taas siirtyä askel eteen päin, uusiin tekemisiin. Vain liike on pysyvää.

Oh Metal, Glory Metal, what have thou done?

I Vaihe Pari brittibändiä kehittää blues-pohjaisiin riffeihin raskaamman soundin ja sotkee siihen progea. Soppaan heitetään okkultistisia viittauksia, rankempaa seksiä tai eeppisiä nörttien satuja. Joku keksii käsitteet Heavy Rock ja Heavy Metal. Kymmenen vuotta myöhemmin kaikki raskaampi rock on "heviä", oli se sitten amerikkalaista pillunvonkausrokkia tai brittien uuden aallon niitti-ja-nahka-paukutusta. II Vaihe 80-luvun puolivälin jälkeen undergroundista on kasvanut monimutkaisempaa, raaempaa ja kaikin puolin raskaampaa metallia soittavien alagenrejen joukkio, joka tekee pesäeron valtavirtaan sopeutuneisiin musiikkityyleihin. 90-luvun alun grunge notkauttaa molempien aiempien suurten suuntausten tyyliä ja pari edelläkävijää muuttuu dinosauruksiksi. Kuluu taas kymmenen vuotta. III Vaihe 90-luvun lopulla alkaneita suomalaismenestyksiä juhlitaan jatkuvasti, mutta aiempi underground on jälleen muuttunut mainstreamiksi. 2000-luvun underground on kaventunut pieneksi kaistaleeks...

silenzio pt. 2

Just thought I'd like to share this: http://video.google.com/videoplay?docid= -8260059923762628848&q=loose+change&pl=true

Mitä helvettiä!?

Eksyin Blogilista-nimiselle sivustolle ja löysin sieltä Okapirun. Kuvaus on seuraavanlainen: "30+ ja liikaa puuhaa. Suunnitelmia ja muistiinpanoja, havaintoja ja huomioita" Ja tämä: Sijoitus top-listalla: 2399 Noussut 125 sijaa! Tilaajia: 5 Lukijoita vikossa: alle 10 Kuumuus: 36,4 Mistä on kyse? Kuka on ilmoittanut Okapirun ja mistä on noustu ja kuka tilaa ja mitä helvettiä? Olen pahoillani, mutta nuo otsikon kaksi sanaa olivat ainoat, jotka sain suustani, ja joita olen nyt toistellut viitisen minuuttia. Järkytys on melkoinen. Olen kertonut koko blogin olemassaolosta kolmelle (!) ihmiselle, joista en usko yhdenkään varsinaisesti SEURAAVAN tätä. Mielenkiintoista, kaiken kaikkiaan ja vähintäänkin. Ja outoa. Selvä, jos minulla on yleisö, aloitan propagandan. Ensi töikseni aion nostattaa yleistä pahan mukakahvin vastaista asennetta. Kahvi ei ole sellaista, mitä tiputetaan löysän suodatinpussin läpi ja kuumennetaan pannussa. En tiedä, mitä se on, mutta se on vain pahaa. Kahvi keit...

Bullshit my darling

Paskanjauhaminen, kauhistelu ja kaikenlainen mutina ja jupina. Siinä oivalliset toimintamallit! Onnea vaan. Ystäväni avautui, kuinka hänestä "levitellään perättömiä paskajuttuja". Pohdin hetken, kuuluuko tällainen aikuisten elämään. Onhan toki jännittävämpää kertoa jostakin ilkeämielisiä juoruja kuin mukavia asioita. Äh, tunkkinne, olkaa hyvä. Pitikin taas tuhlata vartti elämästä turhuuksiin. Dorothy Parker on uusi tuttavuus. 1920-luku, Yhdysvallat, ainakin hyviä sitaatteja. Tutustutaanpa paremmin. Drink, and dance and laugh and lie, / Love the reeling midnight through, / For tomorrow we shall die! / (But, alas, we never do.)