Luca Gargano

Ehei, ei koko elämä sentään pyöri parin virtapiirin varassa! Mutta huomattava osa arkirutiineja kylläkin. Muistikampa meni rikki. Kyllä, aivan oikein, muistikampa. Ja rikki. Guastato. Tout dssszsd. Kaput. Tuusannuuskana. Ihmetellessäni koneen jumitusta säädin itse lisää ja asensin ikkunat uudelleen. Näin menetin koko joukon kirjanmerkkejä, salasanoja ja joitakin muita omia tuunauksiani tulikettuun, kuten plugarit, sekä tietysti pimpatun winukka-käynnistykseni (huomatkaa leksikko, meitsi brassailee!), mutta ei hätää. Tästäkin selvitään! Tiedän yhä kuka olen ja mitä teen. Ja oikeasti tärkeät tiedostot olen jo oppinut varmuuskopioimaan toisaalle, pariinkin eri paikkaan. Pyh, tietokoneen astukset... Tämä on MINUN koneeni ja kyllä minä tälle asetukset näytän vaikka useampaankin otteeseen. Onkohan kolonialismin ja erityisesti orjakaupan aikana eurooppalaisista tuntunut tältä? Mieleen tuli ajatus, että tämä kone on todellakin orjani. Teetän sillä jos jonkinnäköiset työt, puhun sille alistava...

-heinä palaa tai roskia poltetaan; lapsuuden automatkat halki Etelä-Italian -kloori; Italian mummo puhdistaa kylpyhuonetta -bensa; lapsuuden automatkat -tupakansavu; lapsuuden automatkat ja Italian kahvilat -uunituore Aku Ankka; lapsuuden keräilymania -uunituore Suomen Kuvalehti; lapsuuden kesät maalla, Apu tuoksui samalle -hiuslakka ja muotovaahto; 13-vuotiaana valmistaudutaan diskoiltaan -uunituore vinyylilevy; uunituore vinyylilevy -vanhanmallinen hissi; Napolin Via Port'Alban asunto -meri; lapsuus, nuoruus ja nykyisyys (olen aina asunut lähellä merta) Lista kasvaa kun muistan lisää tuoksuja. Ilman tupakkaa nostalgia iskee useammin.

(27.1. n. klo 23) Olen lentokoneessa matkalla Etelä-Ranskasta Etelä-Suomeen. Viikon aikana Suomessa on tullut talvi, yksi on kuollut ("vain" tuttu) ja toinen sairastunut (läheinen), joku on tylsistynyt ja joku taas viettänyt kenties elämänsä onnellisimpia päiviä. Sellaistahan tämä on, short life, blablablaa. Eikä muuten tarvitse kysyä keltään, onko mitään tapahtunut kotomaassa. Nykymaailmassa uutisointi on nopeaa ja huonot uutiset tavoittavat pikaisesti vaikka missä maailman kolkassa. Eikä siellä muutenkaan koskaan mitään, aina sitä samaa. Täältä nyt kuitenkin tullaan, hurjaa vauhtia kohti Helsinki-Vantaata! Ai mitä minä? Jaa-a. Taas hiukan tietäväisempänä maailman pienuudesta ja ihmisten paljoudesta, taas hiukan kokeneempana ja nöyrempänä. Muuten aivan sama. Tai no, ainakin miltei sama. Ymmärrän taas ranskaa hiukan paremmin. Puhumisen kynnys vain kasvoi reissun kuluessa. Kaksi Leblancia tarttui myös mukaan alkuperäiskielisinä, sekä Carla Brunin uusi levy, mutta se onkin yllä...

Midemin messut, paljon palavereja, kontakteja, verkostoitumista, esittelemistä ja ympäri puhumista... Näin sitä jouduttiin bisnesmaailman syövereihin! Kokemus tämäkin...

Miksi ne vastaavat minulle englanniksi? Jotain hiottavaa ääntämyksessä? Ensimmäinen vuorokausi takana ja jo on tavattu paljon mainioita ja kiinnostavia ihmisiä ja jo on kotibaari! Sen baarin tarjoilija kylläkin puhuu minulle takaisin ranskaksi, heti hyvä fiilis! +15, puolipilvistä, pari palmua ja huvijahteja, liian kallista mutta hupaisan fiiniä näin pikavisiitille. Oui oui.

Käväisin eilen paikassa, jossa vaihteleva joukko mainioita ihmisiä on tavannut viihtyä kuluneen kahden vuoden aikana. Nyt siellä oli vain muutama puolituttu. C'est fini. Haikeus syntyy siitä kun tietää ettei jokin ikinä palaa. Tietysti aina tulee uuttakin, niinpä niin, mutta se tieto ei poista haikeutta. Mutta kappas, uuttakin taas löytyi: Tietoverkko palautti yhteyden eteläisen Euroopan serkkuihin. (Alkaisiko tämä vähitellen riittää nyt kun minulla on blogi, Messenger, Skype, MySpace, YouTube ja kaikki Googlen herkut?) Ei, vaan suku on hyvä olla olemassa näinä aikoina kun ihmiset ja asiat saattavat katoilla yhtäkkiä kuin talvi Etelä-Suomesta. Tänään suoriudun rästitöistä, huomenna pääsen hetkeksi Ranskan maisemiin: Nice, je suis prêt! Super! Raportoin mikäli matkaohjelma sallii.

Keskustan tavaratalossa, kodinelektroniikkaosaston tuntumassa mutta kuitenkin omassa pikku karsinassaan, hiukan muista erillään. Kiinnitin huomioni välittömästi laskeuduttuani rullaportaat. Kuljin osaston halki kuin Caligarin Cesare, mutta en unessa vaan haltioituneena. Pian olin perillä, katselin, koskettelin. Se on valkoinen, hiukan kartonkista julistetuubia paksumpi putki, jota voi kallistaa ja kiertää jalustallaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin herkillä ohjaussauvoilla. Siinä on kurkistusreikä sivussa ja joitakin muita säätimiä, joiden täsmällinen toiminta, kuten myös linssien määrä ja muu tekninen data selviäisi vasta käyttöohjeesta. Se näytti siltä, kuin olisi hetkenä minä hyvänsä valmis paljastamaan minulle maailmankaikkeuden salat. Siitä näki heti että se näkee pidemmälle. Myyjä ilmaantui jostain taakseni. Ollaanko siitä mustasukkaisia? Enkö olisi saanut hypistellä? Ahaa, minulle tultiinkin esittelemään numerotietoja: suurennos 200-kertainen, hinta 199 euroa! Eli suurennosk...