Tekstit

Jul på Strömsö

Kuva
Kesken rauhallisen joulupäivän vieton havaitaan ongelma: haluttaisiin selailla 7-tuumaisia lastenlevyjä, mutta se on hankalaa, koska levyt ovat pinossa kirjahyllyssä. Muistetaan Mikko-ystävän vinkki: A4-paperilaatikosta saa hyvän sinkkulaatikon. Tarvikkeet: A4-pahvilaatikko, sakset, joulupaketoinnista jäänyttä lahjapaperia sekä paperiliimaa. 1. leikataan laatikon korkeudesta lähes puolet pois, eli läheltä päätyvahvistusta. Tämä on hyvä korkeus sinkkulaatikolle. 2. Otetaan liimapuikko esiin ja tarkistetaan, että liimaa on. 3. Mitataan sopiva määrä paperia niin, että se taittuu molemmilta reunoilta yli ja yltää laatikon pohjalle saakka. 4. Leikataan paperi oikean kokoiseksi ja leikatan myös kulmat auki pituussuunnassa. Sitten taitetaan paperi päädyistä sisään ja liimataan kiinni laatikkoon. 5. Tehdään sama sivuille, eli leikataan paperista ylimääräiset kulmat pois ja taitetaan sivut ja liimataan ne kiinni laatikkoon. 6. Ihaillaan valmista hienoa sinkkulaatikkkoa hetki tyhjänä, ja sitten ...

Keräilyhuumaa

En ole tietoisesti keräillyt mitään sitten lapsuuden Aku Ankan taskukirjojen tai Kissin ja Iron Maidenin levyjen. Olen toki koko aikuisuuteni kerännyt kirjoja ja levyjä, eli haalinut mielestäni hienoja teoksia hyllyyn säilytystä ja myöhempää diggailua varten, mutta että keräillyt. Keräilyhän tarkoittaa sitä, että tiedetään mitä etsitään ja tunnetaan tai osataan arvioida esineen laatu ja hinta, kunto ja harvinaisuus, puute kokoelmassa ja kohoavat sydämenlyönnit, tärisevät sormet ja haluan-tämän-maksoi-mitä-maksoi. Keräilijä on aina enemmän tai vähemmän friikki. Koska mitä helvetin hyötyä on omistaa vaikkapa kaikki erilaiset Pez-ukkelit tai kokoelma Kaj Frackin lasipystejä? En ole keräillyt mitään koska olen halunnut uskotella itselleni, etten juurikaan välitä materiasta. Toki kirjani ja levyni ovat tärkeitä, mutta ei niitä nyt niin paljoa surisi vaikka tulipalo veisi ne mennessään. Paitsi ehkä niitä paria levyä. NIin ja ehkä sitä ja sitä kirjaa. Ei jumalauta! Siellähän on se ja tämä ja...

Finnish / Italian gigs & Samettiklubi

I've been writing and collecting material for the new album but there is absolutely no hurry with that project since I'm quite busy with other musical stuff: I just released an album in Finnish (Koskelainen - Bola Bola) and there have been some gigs with the Koskelainen group "Koskelaisen iskelmäkerho" and also with my Italian project "Luca Gargano e la sua Rhythm Music Orchestra". Then there's of course Samettiklubi (singer-songwriter night every 2 weeks) and the occasional gigs with my Icelandic mate Bjarki Kaikumo plus the fact that our choir "Koiton Laulu" is celebrating it's 60th anniversary and there's going to be a big concert in December. Every now and then there's also something on the todo-list that has to do with subjects like "work", "family" or "friends", but I try to keep them at a reasonable level. Smiley. Check out SAMETTIKLUBI if you're in the Helsinki area. It's THE singer-song...

Finnish / Italian gigs & Samettiklubi

I've been writing and collecting material for the new album but there is absolutely no hurry with that project since I'm quite busy with other musical stuff: I just released an album in Finnish (Koskelainen - Bola Bola) and there have been some gigs with the Koskelainen group "Koskelaisen iskelmäkerho" and also with my Italian project "Luca Gargano e la sua Rhythm Music Orchestra". Then there's of course Samettiklubi (singer-songwriter night every 2 weeks) and the occasional gigs with my Icelandic mate Bjarki Kaikumo plus the fact that our choir "Koiton Laulu" is celebrating it's 60th anniversary and there's going to be a big concert in December. Every now and then there's also something on the todo-list that has to do with subjects like "work", "family" or "friends", but I try to keep them at a reasonable level. Smiley. Check out SAMETTIKLUBI if you're in the Helsinki area. It's THE singer-so...

Ohitustie

Bola Bolan ensimmäinen single, olkaa hyvä!

Bola Bola ilmestyy 2.11.2012

Kuva
Koskelaisen debyyttialbumi Bola Bola ilmestyy 2.11.2012. Levyn biisejä on aiemmin kuultu akustisilla Samettiklubeilla, ja nyt Koskelaisen ympärille on kasaantunut myös livekokoonpano. Koskelainen sekoittaa tyynesti poppia, rokkia, elektroa ja iskelmää. Levynjulkkarit torstaina 1.11. Rymy-Eetussa (klo 20.00) ja Koskelainen yhtyeineen keikalla Bar Loosessa 14.11. Tervetuloa molempiin! Bola Bola 1. Bola Bola 2. Sataa 3. Luita ja ketsuppia 4. Ohitustie 5. Kellot 6. Olkaa hiljaa 7. Kevät ykskaks 8. Koskaan 9. Kallion ilta 10. Katutyttöjen laulu 11. Kaljankaatotarina Sävelet, sanat, soitto, laulu, äänitys ja miksaus: Koskelainen Antti Kajanus soittaa kitaraa kappaleissa 1, 2, 4, 8 ja 9. Anna ja Martsa laulavat köörit kappaleessa 3. Kappale 10 on Maj Karman Kauniit Kuvat -cover, jonka on säveltänyt Häiriö ja sanoittanut Herra Ylppö. Bjarki Kaikumo avusti kappaleen 4 miksauksessa. Henkka Niemistä masteroi levyn Chartmakersilla. Julkaisupäivä: 2.11.2012 Julkaisija: Samettituotanto Jakel...

Bola Bola ilmestyy 2. marraskuuta

Tähdet ovat kohdillaan, levy on painossa ja Iskelmäkerholla riittää keikkaa. Naputan juuri hiki hatussa puhtaaksi biotekstiä, levyn mainosta, uutistiedotetta sekä kaikenlaista muuta, mikä ei liity lainkaan musiikin tekemiseen mutta tähän uuteen harrastukseeni julkaisutoimintaan hyvinkin. Bola Bolan ensimmäinen sinkku on Ohitustie. Sen voi kuulla täällä: http://soundcloud.com/samettituotanto/04-ohitustie ja kuvasin myös kesäisen videon, joka puolestaan on tässä: https://vimeo.com/49715190 Seuraavat keikat: 31.10.2012  Le Bonk (Samettiklubi, muutama biisi soolona) 1.11.2012 Rymy-Eetu, Bola Bolan levyjulkkarit klo 20.00 alkaen! Lavalla Koskelaisen iskelmäkerho 8.11.2012 Rymy-Eetu, Koskelaisen iskelmäkerho 14.11.2012 Bar Loose, Koskelainen yhtyeineen