Luca Gargano

Nostalgiasyistä Van Halenin OU812 saa olla tämän laiskan maanantain soundtrackina. Tai kuinka niin laiskan? Olenhan taas kyynärpäitäni myöten akateemisessa maailmassa, ja tällä kertaa teen vihdoin jotakin omaani, omaa tutkimustani. En edes uskalla ajatella kokonaisuutta liikaa, pysyttelen ihan yksityiskohdissa - näin aluksi. Hurjaa. Kesä on ollut yhtä rokkenrollia hyvässä ja pahassa, ja viikonlopun Nosturi-pätsin ja lauantain katatonisen myrkytystilan jälkeen päätin taas vähentää päihteitä - ainakin hetkeksi. Savuttomuus tuntuu jälleen mielekkäältä, ja jo vuorokauden tupakoimattomuuden jälkeen laulan Sammy Hagarin mukana, mikä on tietysti aika suuri palkinto ja porkkana. Viimeksi tämä kesti kolme kuukautta, katsotaanpa nyt mihin asti päästään, rauhallisesti niin ikään. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Kammottava ja valloittava tarina. Ihana kerronta (ja hyvä käännös) tasoittivat kiukkuani joitakin kertomuksen epäloogisuuksia ja outouksia kohtaan. Olen suositellut jo monelle. Nyt ta...

Those dancing days are gone. Kun on yöllä havahtunut porttikongista,

Kaksi asiaa on viime päivinä noussut useammin esiin: kusi ja YouTube. Aloitan jälkimmäisestä. YouTube on oikeasti (ystääväni lainaten) ainoa toimiva netti-tv. Vaikka se onkin pullollaan soopaa sekä huonolaatuisia ja tekijänoikeuksiltaan kyseenalaisia klippejä, sen haku- ja suositusominaisuudet sekä laaja käyttäjäkunta ovat jo tehneet siitä ehtymättömän viihdearkiston. Ja mikä onkaan näppärän käyttäjän sovellus tälle kirjastolle: jatkot, YouTube-jatkot! Tällaisia on nyt järjestetty useammat, eivätkä ne ole ikinä epäonnistuneet. Tarvikkeet: tietokone, nettiyhteys, kunnollinen monitori tai mielellään vga-svideo-muunnin tai vastaava, jolla kuvan saa näkymään tv-ruudulle, sekä äänet kunnon kaiuttimiin. Sitten vaan jatkovieraille juomat laseihin ja ensimmäinen YouTube-pätkä pyörimään. Alle 30 sekunnin sisällä jollekin tulee mieleen "se yks tosi hauska pätkä jonka mä näytän seuraavaks" ja seuraavaksi vieraasi jo jonottavat koneelle - jokaisella on hihassaan lukuisia hauskoja, käsitt...

Kolmastoista kertomus (Diane Setterfield) on viihdyttävä välipalaromaani. Kuolemaisillaan oleva menestyskirjailija kertoo elämäntarinansa nuorelle antikvariaatissa työskentelevälle naiselle. Topos ei siis ole kovin omaperäinen, kuten ei itse tarinakaan. Setterfield on kuitenkin tässä esikoisessaan tavoittanut reilun sadan vuoden takaisen englantilaisen (kirjallisuuden ja elämän) tunnelman ja ripauttanut joukkoon hiukan dekkarimaista jännitystäkin. Oikein mukavaa, mutisin ja ahmin tämän opuksen Suomenlinnan rannalla. Tammen ylisanoihin ei kuitenkaan ole aihetta. Ei tämä ole Kotiopettajattaren romaani. Ei tämä ole Ylpeys ja ennakkoluulo. Ei tämä ole Kolea talo. Tämä on vain 42-vuotiaan akateemisen brittinaisen taidokas ja mainio debyyttiromaani, jonka keskeisin elementti ovat verisiteet. Mutta miksi kulutin helteisen kesäpäivän välipalaromaaniin? Miksen istunut työpöytäni ääressä tekemässä asioita, joista alitajuntani minua jatkuvasti soimaa? Tekosyitä keksin aina. Ei ole inspiraatiota. ...

Fatti i fatti tuoi. Mind your own business. Sitten pitäisi myös olla sosiaalinen ja huomioida muutkin. Onnistuu toisinaan, toisinaan ei. Aloitetaan kuitenkin niistä omista hommista. Toisen hommia ei kannata yrittää tehdä, ei edes suunnitella. Heinäkuu oli liian kiireinen millekään ja sujahti harmillisen nopeasti ohi. Elokuu tarjoa enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisten hommien hoitamiseen, mikä on hyvä. PS. Minua on purtu nyt kolme kertaa alle viikon sisällä, ja vain viimeisen ymmärrän, koska se oli kissani. Tämä alkaa käydä vaaralliseksi.