Luca Gargano

Budapest -> Zagreb -> Ljubljana -> Venezia -> Bologna -> Rimini = 20 tuntia Viikko Riminillä on parasta mitä voi tehdä, mikäli pitää hiekkarannasta, täydellisestä laiskottelusta ja italialaisista. Riminin rantakaduilla ei kuule englantia tai juuri muitakaan vieraita kieliä. Lomailevat italialaiset lapsiperheet, vanhukset ja pari-kolmikymppiset ragazzit (kyllä, minuakin kutsutaan ragazzoksi, käsitteet venyvät) täyttävät kadut ja rihkamakojut, ja syömisen, juomisen ja löhöämisen ohella on mahdollista pelata boccea tai rantalentistä, osallistua ohjattuun lattaritanssiin hiekalla tai vaikka vuokrata polkuvene. Minulle riitti lettino (rantatuoli), ombrellone (aurinkovarjo) ja kirja (La misteriosa fiamma della regina Loana). Hmm... vatsanseudulla alkaa näkyä jotakin... sen täytyy olla turvotusta. Johtunee auringosta. Eikä nyt ainakaan siitä antipasti-, pasta-, pizza-, secondi-, ja olutmäärästä, mikä on ohimennen kulutettu! Se kului energiana vaativassa ajatustyössä, siinä, jok...

Sziget on suuri festivaali, Budapest on suuri kaupunki ja unkari on mainio kieli. Siiná kaikki tiiviissä muodossa. Kuvitelkaa saari, hiukan Suomenlinnaa suurempi. Kuvitelkaa 5 Ruisrockia samalle saarelle. Kuvitelkaa 75000 ihmistä. Ei riitä. Kuvitelkaa lisäksi pankkiautomaatteja, vaate- ja rihkamamyyjiä, sadoittain ruoka- ja juomakojuja, diskoja, teatterilavoja, gynekologin neuvontapiste (!), kilpa- ja temppuratoja, tanssi- ja tuliesityksiä, ihmisten henkilökohtaisia telttoja hujan hajan, uskontokuntien ja järjestöjen toimipisteet, ehkä 500 eri bändiä... ...ja jatkuva meteli joka paikassa koko ajan. Alatte päästä lähelle. 7 päivää. Vielä olisi tämä ja huominen, sitten Italiaan. Karaokelava sai omat Hevikraoke-DVD:nsä ja bonuksena tulkinnat Himiä ja Stam1naa. Kyllä, ne tietävät mitä ovat Suomi ja suomalaiset. Ja drinkkejä saa ostaa ämpäreissä. Itse kaupunki on fasadiltaan kaunis, sivukaduilta rähjäinen ja köyhä. Edullinen, ystävällinen ja rauhallinen. Museon Rembrant 400 -näyttely oli up...

Olen ollut kamalan huolissani yleiseksi idiotismiksi kutsumani ilmiön lisääntymisestä. Yleinen idiotismi pulpahtelee milloin mistäkin, yleensä välinpitämättömyytenä, tietämättömyytenä tai kiinnostuksen puutteena. Nyt tuntuu, että kannattaisi olla enemmän huolissaan yksityisestä idiotismista, vaikkapa ihan omastaan. (kuuluko tällaiseen laittaa hymiöitä?) Tahto ja kompetenssi eivät aina kulje käsi kädessä, ja inhimillisyyttään (tai eläimellisyyttään?) tulee toisinaan aiheutettua idiotismia. Huonoa käytöstä. Harkitsemattomia sanoja. Vääriä tekoja. Onneksi maailma on kuitenkin täynnä paljon tärkeämpää pohdittavaa kuin että "taas se kundi oli täys ääliö!" Olen silti pahoillani. Lähden lomalle.

kesäkuuma ihmisparvet metelimöykkä nenässä musta räkä joku yritti kai salakuljettaa oman pullon kuka soittaa peruneen tilalla? polttaa danny ja tehosekoitin siinä ohessa kolmas tuoppi joku otti itseensä minä kalastelin kaikki tämä ei ole mitään ensi vuosi vieläkin nopeampi

Surprise! you're dead! Ha ha! open your eyes See the world as it used to be when you used to be in it When you were alive and when you were in love And when I took it from you! Taas kiireinen (ja krapulainen) päivä, jollaisina on aina mukava hetken pohtia pahuuden paradoksia. Semanttisesti hyvä-paha-kahtiajako on melko mustavalkoinen. Hyvä on leimallisesti positiivinen ominaisuus, asia, joka on toivottava. Hyvyys on ihmisen ominaisuutena rinnastettavissa kiltteyteen, solidaarisuuteen, muiden huomioimiseen, toisista välittämiseen. Pahuus olisi sitten kaiken peilikuva. Ongelmallista onkin se, kun käsitteet menevät ristiin. Jos joku tekee mielestään hyvää, mutta aiheuttaakin toiselle pahaa, oliko teko hyvä vai paha? Jos joku nauttii pahanteosta, onko teko sittenkin edes osittain hyvä? Niin, toisaalta, onko yksilön mielihyvä ylipäätään tavoittelemisen arvoinen asia? Äh, tämä raide johtaa kohti motiivi-aihetta, jonka lopputulos on aina se, ettei missään ole mitään mieltä ja ainoa olemas...

be yourself by yourself stay away from me Blogeissa ilmoitellaan aina päätöksistä. Minäkin ilmoittelen: Olen päättänyt erakoitua. Olen kuunnellut riittävästi vittuilua siitä, kuinka "en osaa priorisoida" tai "tee sitä, mitä oikeasti haluaisin". Mutta tämä on MINUN juttuni, minun elämäni ja valintani tai valitsemattomuuteni. Kuulin myös olevani "huono vastaanottamaan palautetta". Niin olenkin. Aina ollut ja aina sen tiennyt. Mitä sitten? En muistaakseni pyytänyt keneltäkään palautetta tai kysynyt, mitä minun tulisi tehdä. Olen saattanut valitella kiirettä ja sitä, kuinka haluaisin tehdä paljon enemmän kuin mihin kykenen tai ehdin. Olen saattanut valitella joitakin työhön tai kotiin liittyviä murheita. En kuitenkaan pyytänyt neuvoa saati apua. Nyt neuvoja ja komentteja satelee siihen tahtiin, että mittani on täysi. "I've had it, I quit!" Mutta miten erakoidutaan? Tästäpä kehkeytyykin varsinainen ongelma. Minun tulisi muuttaa yksinäiselle saarel...