Suomi 89 vuotta
Olin Jäähallissa kuudes joulukuuta 1987. Suomi täytti 70 vuotta. Esiintyjistä muistan Juicen Suomi-kitaroineen, Peer Güntin ja Eppu Normaalin. Muistan pari muutakin artistia mutta saatan sekoittaa tapahtumia keskenään. Muistan myös kuinka pelkäsin tapahtuman tv-taltionnin katsomista. Olisiko siitä käynyt ilmi kuinka yksin olin? Kuinka istuin varovasti aidan reunalla viehättävän tuntemattoman tytön vieressä, uskaltamatta sanoa sanakaan? Kuinka katselin ihaillen esiintyjiä ja kateellisena tuttaviani ja luokkatovereitani, jotka olivat tulleet Helsinkiin samalla bussikyydillä mutta paikan päällä käyttäytyivät kuin minua ei olisi ollutkaan. En ollut amerikkalaisin yläaste-lukio-elokuvien termein kovin "suosittu". Tai suomalaisinkaan. Samanlaisen retken muistan esimerkiksi Linnanmäelle. Bussi oli täynnä luokkakavereita, nuorisotoimisto järjesti yhteiskuljetuksen. Kävin yksin laitteissa ja söin metrilakua isän antamilla rahoilla. Illalla kotona valehtelin että oli ollut tosi hauskaa. Tuosta matkasta muistan tihkusateen ja sen, että kun istuin yksin Enterprise-pyörässä, Sonja Lumme lauloi Lintsin lavalla Eläköön elämää.
Paljon tapahtui tuon jälkeen ja sittemmin olen saanut myös kokea olevani suosittu, mutta ehkä lapsuuden yksinäisistä hetkistä on jäänyt jonkinasteinen yrittämisen ja viihdyttämisn pakko sekä suuri epävarmuus. Kehitin tietysti yksinäisinä hetkinä omia todellisuuksiani ja minä vs. muu maailma -ajatuskuvioitani, sehän on luonnollista. En ikinä pitänyt itseäni kiusaajia tai hylkääjiä "parempana", mutta tiesin ettei meidän tarvitse viihtyä samoissa kuvioissa ja että tulisin kyllä pärjäämään joidenkin muiden ihmisten kanssa. Silti yhä toisinaan tuntuu, ettei minun todellisuuteni ole aivan täsmälleen se sama kaikkien muiden todellisuuden - tai todellisuuksien - kanssa.
Eilen oli Tavastialla yksityistilaisuus, lukuisia esiintyjiä ja ruokatarjoilu. Ismo Alanko lauloi Pisteen. Suomen syntymäpäivänä minun on anteeksiannon, kulttuurin ja (pienen) isänmaallisuuden nimissä helppo yhtyä laulun tekstiin, suoda ylevä ajatus Mannerheimille, Sibeliukselle, Runebergille, Lönnrotille, Kivelle ja monelle muulle kansamme suurmiehelle ja -naiselle sekä muillekin, pienille ja tavallisille, eläville ja kuolleille: Teen tämän nyt selväksi, rakastan teitä kaikkia. Piste.
TV:n Linnanjuhlat alkavat. Teen kuten uutisissa kerrottiin valtaosan suomalaisista tekevän. Syön hyvin ja katselen juhlalähetystä.
Paljon tapahtui tuon jälkeen ja sittemmin olen saanut myös kokea olevani suosittu, mutta ehkä lapsuuden yksinäisistä hetkistä on jäänyt jonkinasteinen yrittämisen ja viihdyttämisn pakko sekä suuri epävarmuus. Kehitin tietysti yksinäisinä hetkinä omia todellisuuksiani ja minä vs. muu maailma -ajatuskuvioitani, sehän on luonnollista. En ikinä pitänyt itseäni kiusaajia tai hylkääjiä "parempana", mutta tiesin ettei meidän tarvitse viihtyä samoissa kuvioissa ja että tulisin kyllä pärjäämään joidenkin muiden ihmisten kanssa. Silti yhä toisinaan tuntuu, ettei minun todellisuuteni ole aivan täsmälleen se sama kaikkien muiden todellisuuden - tai todellisuuksien - kanssa.
Eilen oli Tavastialla yksityistilaisuus, lukuisia esiintyjiä ja ruokatarjoilu. Ismo Alanko lauloi Pisteen. Suomen syntymäpäivänä minun on anteeksiannon, kulttuurin ja (pienen) isänmaallisuuden nimissä helppo yhtyä laulun tekstiin, suoda ylevä ajatus Mannerheimille, Sibeliukselle, Runebergille, Lönnrotille, Kivelle ja monelle muulle kansamme suurmiehelle ja -naiselle sekä muillekin, pienille ja tavallisille, eläville ja kuolleille: Teen tämän nyt selväksi, rakastan teitä kaikkia. Piste.
TV:n Linnanjuhlat alkavat. Teen kuten uutisissa kerrottiin valtaosan suomalaisista tekevän. Syön hyvin ja katselen juhlalähetystä.
Kommentit