Luca Gargano

Ehei, ei koko elämä sentään pyöri parin virtapiirin varassa! Mutta huomattava osa arkirutiineja kylläkin. Muistikampa meni rikki. Kyllä, aivan oikein, muistikampa. Ja rikki. Guastato. Tout dssszsd. Kaput. Tuusannuuskana. Ihmetellessäni koneen jumitusta säädin itse lisää ja asensin ikkunat uudelleen. Näin menetin koko joukon kirjanmerkkejä, salasanoja ja joitakin muita omia tuunauksiani tulikettuun, kuten plugarit, sekä tietysti pimpatun winukka-käynnistykseni (huomatkaa leksikko, meitsi brassailee!), mutta ei hätää. Tästäkin selvitään! Tiedän yhä kuka olen ja mitä teen. Ja oikeasti tärkeät tiedostot olen jo oppinut varmuuskopioimaan toisaalle, pariinkin eri paikkaan. Pyh, tietokoneen astukset... Tämä on MINUN koneeni ja kyllä minä tälle asetukset näytän vaikka useampaankin otteeseen. Onkohan kolonialismin ja erityisesti orjakaupan aikana eurooppalaisista tuntunut tältä? Mieleen tuli ajatus, että tämä kone on todellakin orjani. Teetän sillä jos jonkinnäköiset työt, puhun sille alistava...

-heinä palaa tai roskia poltetaan; lapsuuden automatkat halki Etelä-Italian -kloori; Italian mummo puhdistaa kylpyhuonetta -bensa; lapsuuden automatkat -tupakansavu; lapsuuden automatkat ja Italian kahvilat -uunituore Aku Ankka; lapsuuden keräilymania -uunituore Suomen Kuvalehti; lapsuuden kesät maalla, Apu tuoksui samalle -hiuslakka ja muotovaahto; 13-vuotiaana valmistaudutaan diskoiltaan -uunituore vinyylilevy; uunituore vinyylilevy -vanhanmallinen hissi; Napolin Via Port'Alban asunto -meri; lapsuus, nuoruus ja nykyisyys (olen aina asunut lähellä merta) Lista kasvaa kun muistan lisää tuoksuja. Ilman tupakkaa nostalgia iskee useammin.

(27.1. n. klo 23) Olen lentokoneessa matkalla Etelä-Ranskasta Etelä-Suomeen. Viikon aikana Suomessa on tullut talvi, yksi on kuollut ("vain" tuttu) ja toinen sairastunut (läheinen), joku on tylsistynyt ja joku taas viettänyt kenties elämänsä onnellisimpia päiviä. Sellaistahan tämä on, short life, blablablaa. Eikä muuten tarvitse kysyä keltään, onko mitään tapahtunut kotomaassa. Nykymaailmassa uutisointi on nopeaa ja huonot uutiset tavoittavat pikaisesti vaikka missä maailman kolkassa. Eikä siellä muutenkaan koskaan mitään, aina sitä samaa. Täältä nyt kuitenkin tullaan, hurjaa vauhtia kohti Helsinki-Vantaata! Ai mitä minä? Jaa-a. Taas hiukan tietäväisempänä maailman pienuudesta ja ihmisten paljoudesta, taas hiukan kokeneempana ja nöyrempänä. Muuten aivan sama. Tai no, ainakin miltei sama. Ymmärrän taas ranskaa hiukan paremmin. Puhumisen kynnys vain kasvoi reissun kuluessa. Kaksi Leblancia tarttui myös mukaan alkuperäiskielisinä, sekä Carla Brunin uusi levy, mutta se onkin yllä...

Midemin messut, paljon palavereja, kontakteja, verkostoitumista, esittelemistä ja ympäri puhumista... Näin sitä jouduttiin bisnesmaailman syövereihin! Kokemus tämäkin...

Miksi ne vastaavat minulle englanniksi? Jotain hiottavaa ääntämyksessä? Ensimmäinen vuorokausi takana ja jo on tavattu paljon mainioita ja kiinnostavia ihmisiä ja jo on kotibaari! Sen baarin tarjoilija kylläkin puhuu minulle takaisin ranskaksi, heti hyvä fiilis! +15, puolipilvistä, pari palmua ja huvijahteja, liian kallista mutta hupaisan fiiniä näin pikavisiitille. Oui oui.

Käväisin eilen paikassa, jossa vaihteleva joukko mainioita ihmisiä on tavannut viihtyä kuluneen kahden vuoden aikana. Nyt siellä oli vain muutama puolituttu. C'est fini. Haikeus syntyy siitä kun tietää ettei jokin ikinä palaa. Tietysti aina tulee uuttakin, niinpä niin, mutta se tieto ei poista haikeutta. Mutta kappas, uuttakin taas löytyi: Tietoverkko palautti yhteyden eteläisen Euroopan serkkuihin. (Alkaisiko tämä vähitellen riittää nyt kun minulla on blogi, Messenger, Skype, MySpace, YouTube ja kaikki Googlen herkut?) Ei, vaan suku on hyvä olla olemassa näinä aikoina kun ihmiset ja asiat saattavat katoilla yhtäkkiä kuin talvi Etelä-Suomesta. Tänään suoriudun rästitöistä, huomenna pääsen hetkeksi Ranskan maisemiin: Nice, je suis prêt! Super! Raportoin mikäli matkaohjelma sallii.

Keskustan tavaratalossa, kodinelektroniikkaosaston tuntumassa mutta kuitenkin omassa pikku karsinassaan, hiukan muista erillään. Kiinnitin huomioni välittömästi laskeuduttuani rullaportaat. Kuljin osaston halki kuin Caligarin Cesare, mutta en unessa vaan haltioituneena. Pian olin perillä, katselin, koskettelin. Se on valkoinen, hiukan kartonkista julistetuubia paksumpi putki, jota voi kallistaa ja kiertää jalustallaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin herkillä ohjaussauvoilla. Siinä on kurkistusreikä sivussa ja joitakin muita säätimiä, joiden täsmällinen toiminta, kuten myös linssien määrä ja muu tekninen data selviäisi vasta käyttöohjeesta. Se näytti siltä, kuin olisi hetkenä minä hyvänsä valmis paljastamaan minulle maailmankaikkeuden salat. Siitä näki heti että se näkee pidemmälle. Myyjä ilmaantui jostain taakseni. Ollaanko siitä mustasukkaisia? Enkö olisi saanut hypistellä? Ahaa, minulle tultiinkin esittelemään numerotietoja: suurennos 200-kertainen, hinta 199 euroa! Eli suurennosk...

Night time is the right time ja muita latteuksia... ...mutta kirjoittamiseen tämä tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Ulkona on hiljaista, puhelin voi olla suljettuna ilman tunnontuskia, kukaan ei kaipaa minua mihinkään ja keskittyminen on siis monin verroin päiväsaikaa parempaa. Jos olisin hävytön pikkufirman pomo, pakottaisin alaiseni työskentelemään öisin. Paljon enemmän työntekoa ja vähemmän jaarittelua, meseilyä tai lounastaukoja. Efficiency, the first rule, you know... Vai oliko se punctuality? Elän deadline-aikaa. Jos kerran ulkoinen taho voi määrätä minulle deadlineja työtehtävissä, voinenihan itse asetella niitä myös omille pyrkimyksilleni. Sitten vain "vahingossa" priorisoin oman deadlineni. Hupsista. Kevään deadlineja on kolme: 1) pitkäkestoisimpaan kirjoitustyöhön on saatava viimeinen piste ennen seuraavaa syntymäpäivää, 2) audiotaiteellinen produktio on saatava yleisön kuultaville niinikään helmikuun aikana ja 3) opiskeluni päättymiseen tähtäävän tutkimustyön materiaa...

Kevyt harsopilvi lipuu muuten täysin kirkkaalla taivaalla. Istun työpöytäni ääressä ja teen, käsittämätöntä kyllä, töitä. Uurastuksen katkaisee kuitenkin tuo pilvi ja siitä juontuva muistikuva. Olin yhdeksän ja istuin yksin iltapäiväkerhon ruokailuhuoneessa. Muut pelasivat ulkona jalkapalloa, minä olin arestissa jostakin syystä, rasavilli pellavapää,"Emil...!"Katselin kuinka ohi lipuvat pilvet saivat ei muotoja. Olin tunnistavinani laivan ja lohikäärmeen, mutta tiesin toki, että kyseessä ovat valtavalla nopeudella mullin mallin pyörivät vesihöyrymassat, joita korkealla puhaltavat hyiset tuulet riepottelevat. Se oli kokemus maapallosta, sen muodosta ja suuruudesta lähinnä ilmakehän kautta. Myöhemmin sain samanlaisia kokemuksia esimerkiksi meren rannalla pohtiessani maan kaarevuutta ja kuvitellessani merta tyhjänä vedestä. Lapsena ahmin Elävä Maapallo -opustani ja lopulta kaikenlaisia maapalloa, kuuta ja aurinkokuntaa koskevia teoksia. Katselin parvekkeelta kaukoputkella kuun p...

Sometimes I feel I'm getting stuck Between the handshake and the fuck This is a black out Dont let it go to waste This is a black out I want to detonate Sometimes I wish that I could change I can't save you from my poor brain (Dave Grohl) Nämä päivät, nämä yöt... Välillä vaikuttaa siltä kuin koko maailma olisi tullut hulluksi, itsestä alkaen mutta lähipiiristä ulospäin tasaisen sekopäiseltä vaikuttaen. Johtavat tahot muovaavat rajoja, historiaa ja tulevaisuutta. (Mistä lähtien Suomi on ollut entinen neuvostotasavalta? Vai onko meitä todella huijattu näin hienosti?) Johdettavat tahot sen sijaan alistuvat nuhjuiseen mitättömyyteensä. Minä sivuutan maailmanpolitiikan ja paikallispolitiikan. Sen sijaan koetan räjähtää sisäänpäin. Olen kaiketi vain tosi väsynyt. Unta tämä on.

Suomen lehdistö valitsi kielemme kauneimpia sanoja. Okapiru valitsee mielestään rumimmat. tekotaiteellinen : "jollain tavoin teennäinen taiteellisessa ilmaisussaan" ts. esityksen taiteellinen substanssi ei olisi "aidosta" lähteestä vaan "tarkoitushakuinen". Useimmiten ilmaus tarkoittaa sitä, ettei kokijalla ole keinoja arvioida teosta ja hän siksi pyrkii vähättelemään sitä. Käytettävä äärimmäisen harvoin ja yleensä arvioitava uudelleen sanaa käyttävän henkilön kompetenssi arvioida ylipäätään mitään. Ehkä rikollisin sana, kelvollinen käyttöympäristö on kovin vaikeasti arvioitavissa. kirjaviisaus tai kirjanoppinut: henkilö, jonka tieto ja osaaminen ei perustu kantapään kautta opittuun kokemukseen vaan klassiseen sivistykseen ja teoreettiseen tutkimukseen. Yleensä käytetään negatiivisessa sävyssä, käyttäjänä ihminen jonka opiskelu on jäänyt vähäiseksi. Ilmaukset levinneet huolestuttavalla tavalla valtalehdistöön yleisiksi käyttösanoiksi negatiivisine konnota...

Time is merely abstraction, an illusion as is space. Still we run out of both. Please, read me wrong. 4-9/365 Salman Rushdie, T.S.Eliot, Gene Simmons & Paul Stanley Saisinko sen lottovoiton? Pienikin riittäisi. Rahanansaitsemistyö alkaa taas häiritä muuta elämääni. Mesenaatti, anyone? Äh, aivan sama.

3/365 T.S.Eliot: The Waste Land, Spumanti - studio Paese d'ottobre Come campa Mattia Satisfiction di Gian Paolo Serino

What are the roots that clutch, what branches grow Out of this stony rubbish? Son of man, You cannot say, or guess, for you know only A heap of broken images, where the sun beats, And the dead tree gives no shelter, the cricket no relief, And the dry stone no sound of water. (Eliot) 1/365 Milos Forman: Amadeus, Charles Dickens: Bleak House 2/365 Eliot: The Waste Land, Eurovision winners, Kiss Non vedo che abbia più un senso insistere sulla dicotomia tra arte "alta" e "bassa". Però voglio alzare quella "bassa", non abbassare "l'alta". Arte sempre arte resta.