Luca Gargano

...missä vaiheessa Helsingin poliisi aikoo oikeasti selvittää, kuka poltti VR:n makasiinit? Ei kai törkeää tuhopolttoa Helsingin keskustassa voi jättää selvittämättä? Kansa on ihmeissään.

Tiedän olevani hyvä kirjoittamaan. Tiedän löytäväni asiasta oleellisen, osaavani tarpeen tullen kärjistää tai vastavuoroisesti yleistää, ja hallitsevani kaikenlaisia manöövereitä, joilla eripurainen tai miltei väittelyksi yltyvä keskustelu pysyy lähes koko ajan minun hallinnassani. Siksi olen toisinaan huvittanut itseäni internetväittelyissä keskustelufoorumeilla. Totta, onhan se hiukan lapsellista, ehkä jopa naurettava egonpönkitystä. Internetissä kun ei voi edes tietää, onko vastapeluri filosofian professori, rekkakuski vai ala-astelainen, syvästi uskovainen tai avohoitopotilas. Mutta olenkin aina keskustellut palstoilla, joille rekisteröidytään. Nimimerkin viestihistoriaa seuraamalla voi saada jonkilaisen mielikuvan vastapelurin kompetenssista. Enkä ole halunnut tarkoituksellisesti ilkeillä. Olen myös kohdannut veroiseni sanansäilän. Noina kertoina verbaalitulitus on aina päättynyt pattitilanteeseen ja asia on lopulta jätetty sikseen, hyvillä mielin kumpikin. Eilen vietin hetken ns....

Vietin offline-päivää eli pysyttelin poissa sekä internet- että gsm-verkosta. Ajattelin saavani taas pienen maistiaisen "entisaikojen kiireetöntä elämää, kun oli aikaa rauhoittua ja pohtia asioita". Olisiko niin, että viimeiset vuosikymmenet ovat muuttaneet ihmisen päivärutiineja ja kenties suhtautumista aikaan ja paikkaan enemmän kuin koko ihmiskunnan historiassa aiemmin? Nopeiden, havaittavissa olevien, muutosten keskellä saattaa joskus unohtua että valtaosa asioista on pysynyt pitkään samanlaisina. Saatamme kuvitella muinaiset ajat kummallisemmiksi kuin mitä ne meille olisivatkaan. Kaksi tuhatta vuotta sitten Roomassa kirjoitettiin keittokirjoja, rakkausoppaita ja yleisiä ohjeita. Viini maistui samalta kuin nyt, poliitikoista tehtiin satiiria ja eliitti hahmotteli taiteen ja viihteen eroavaisuuksia. Meillä on suomenkielistä kirjoitettua tekstiä Agricolan ajoista saakka. Löysin eilen kotimaisen runoantologian, joka kattaa vuodet 1551-1975. Paitsi kielen kehitys, myös aihepi...

Jyrki täyttäisi tänään 34 vuotta. Voisimme kruisailla vaikkapa Hankoon ja takaisin, poimia nättejä tyttöjä kyytiin, hakea kuoharia ja mansikoita, kuunnella röyhkeää hardrockia täysillä, elvistellä aurinkolaseissa ja polttaa sikarit. Sitten söisimme hyvässä ravintolassa, ajautuisimme rokkikeikalle, sieltä diskoon, sieltä jatkoille ja jatkoilta vahingossa ja viskin voimalla Tukholmaan. Paluumatkalla kalpea Jyrki soittelisi asioita jotka jäivät hoitamatta, minä hakisin meille mustaa kahvia ja tasoittavat tuopit. Mutta Jyrki ei täytä 34:ä vuotta. Jyrki ei koskaan täyttänyt edes kolmeakymmentä. Jyrki joutui tilaan, jossa kaikki kiertyy liiaksi itseen eikä ulospääsyä enää löydy. Jyrki sairastui samanaikaisesti masennukseen ja alkoholismiin, ja lopulta hän paransi itsensä aseella. Lopullisesti. Se Jyrkistä, maailma ei ole vinksahtanut raiteiltaan vaikka hän onkin poissa. Joku saattaa silti joskus kaivata. Tai edes muistella. Tosin sekin on vähenemään päin.

nothing to say nothing today no thing to say no thing today Oletan tämän olevan viimeinen säätöviikko. Viimeinen viikko keskittymisvaikeuksia ja asioiden siirtämistä. Kun nämä on hoidettu, on väljempää. Ehkä jo vihdoin.

"Siinä on niin luotettava kaveri ettei siihen voi ikinä luottaa!" Työkaverini luonnehdinta on tietysti paradoksi vain sanaleikin tasolla. Vai onko? Jos joku on niin luotettava ettei häneen voi ikinä luottaa, onko siihen luottaminen? Entä jos hän pitääkin joskus sanansa? Täyttyykö väite silloinkin koska luottamuksen pitäminen ei ollut mitenkään ennustettavissa eli siihen ei voinut lainkaan luottaa? Tämä on jaettava kahteen osaan: Väite siitä, että henkilö on luotettava ja väite siitä, että se fakta on luotettava ettei henkilö sitä ole. Jos siis alun sitaatin väite on tosi, ei sillä ole mitään merkitystä, onko henkilö satunnaisessa tapauksessa luotettava. Mutta alun väite ei voi olla aina tosi jos henkilöön voikin yhtäkkiä luottaa. Montako kertaa pitää olla luotettava osoittaakseen luotettavuutensa? Vai onko koko homma kerralla ryssitty? "Siinä on kaveri johon ei voi koskaan luottaa sillä kerrankin kesällä 1987..." Eli ongelmalliseksi osoittautuukin sana ikinä . Näide...