Luca Gargano

Ihana tyttö fanittaa Hofstadteria ja GEB:iä! http://www.youtube.com/watch?v=4YRolrLrtOM http://www.amazon.com/Am-Strange-Loop-Douglas-Hofstadter/dp/0465030785 http://en.wikipedia.org/wiki/I_Am_a_Strange_Loop Ja kirjakauppaan!

Daniel Barenboim soittaa Goldberg-muunnelmien alkuteeman, minä lojun sängyssä. Mainio wlan!

Nurkkaan ahdistettu höpöjulkkis on koomista kuunneltavaa. Radiossa haastatellaan parhaillaan ihmistä, jonka kielellinen kompetenssi on heikohko, yleissivistys ala-arvoinen ja mielikuva oman itsen kiinnostavuudesta ja tärkeydestä jokseenkin avaruuden verran pielessä. Ja tämä tyyppi on kirjoittanut kirjan! Miksi nämä olemuksellaan myötähäpeää aiheuttavat hahmot haluavat niin kovasti esille laukomaan idioottimaisuuksiaan? Internet on suonut vihdoin myös tavalliselle ihmiselle (kirjailijamme käytti juuri ko. ilmausta) mahdollisuuden ilmaista itseään julkisesti. Mutta kuinka kiinnostava on mielipide, joka perustuu väärinymmärrykselle, väärälle tiedolle sekä kyvyttömyydelle nähdä asiayhteyksiä tai vetää johtopäätöksiä? Niin kauan kun keskustelun aiheena on populaarimusiikki tai tv-ohjelma, ei tuollaisella löpinällä ole mitään väliä. Mutta sitten kun nämä tyypit ajautuvat vaikkapa politiikkaan, seuraa surullisia episodeja tai vähintäänkin tunarointia ja häpeää. Onnea matkaan!

Jos olisin elänyt 50 vuotta aiemmin, olisin saattanut tavata Regina Linnanheimon. Jos olisin syntynyt 50-luvulla 70-luvun sijaan, voisin kenties nyt muistella Hendrixin tai Zappan keikkaa, ehkä jopa Beatlesin. Jos olisin 10 vuotta vanhempi, muistaisin omasta nuoruudestani punkin ja uuden aallon rockissa, mutta muuten kaikki olisi kai suhteellisen samanlaista. Jos olisin 10 vuotta nuorempi, minulla olisi koomisia ja vääriä mielikuvia 80-luvusta, mutta voisin vapautuneesti laittaa hölmöilyt nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Jos olisin 20 vuotta nuorempi, minulla olisi finnejä ja tekisin todennäköisesti samaa kuin oikeastikin tein 14-vuotiaana: istuisin omassa huoneessani, ahmisin kaikenlaista musiikkia, mutta erityisesti rokkia ja heviä, soittaisin kitaraa, teksin omia biisejä ja haaveilisin rock-tähteydestä. Mitä väliä. Reginan sijaan olen tavannut monta muuta ihastuttavaa naista, henkat, zapat ja beatlesit kuulee levyltä, ja kai minullakin on kummallisia ja vääristyneitä mielikuv...

Sanoi minua naiviksi... Ei ole naivia luottaa ihmisiin ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Se on vain kärsivällistä. Ei ole naivia uskoa asiansa menevän läpi rauhallisesti selittämällä ja yrittämällä aina uudelleen epäonnistumisista huolimatta. Se on vain itseluottamusta. Ei ole naivia antaa hiukan liikaa itsestään vaikka tietääkin sen kostautuvan jossain vaiheessa. Se on vain tietoista riskinottoa mielekkäämmän elämän toivossa. Eikä ole naivia innostua, riehaantua, hullaantua tai ylipäätään tuntea jotakin. Se on vain inhimillistä heittäytymistä. Mikä sitten on naivia? Kuvitelma siitä, että meillä olisi samanlaiset käsitykset asioista. Kuvitelma siitä, että mitä sinä pidät oikeana ja tärkeänä olisi minullekin sitä. Tai että sinun ja ystäväsi moraalikäsitys olisi universaali. Tai että valtavan tärkeinä pitämillämme asioilla nyt olisi oikeasti juurikaan merkitystä. Naivia on esimerkiksi eläkesäästäminen. Naivia uskoa siitä, että tulee varmasti elämään vähintään 80-vuotiaaksi, ja nyt kannat...

Miten julkeatkin? Sinä et tiedä minusta mitään. Et ole mikään arvoimaan edes puoliääneen minun motiivejani, minun tarpeitani, minun tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. Olet vain random, satunnainen ohikulkija jonka kanssa jouduttiin hetkeksi samaan risteykseen. Nyt olet saanut minut masentuneeksi. Kaikki mitä sanoin ymmärrettiin taas väärin. Kaikki mitä yritin luoda vääristyi jälleen jotenkin prosessin aikana. Mutta masennuinko siitä? En, sillä ainahan minä olen aloittanut alusta, joka kerta. Se, mikä sai alakuloiseksi, oli sinun julma ja yksisilmäinen tuomiosi asioista, joista et ole perillä. Katso välillä peiliin. Minä teen sitä päivittäin, uskoit tai et.

Viime aikoina olen toiminut enemmän vaistonvaraisesti kuin yleensä. Olen myös pitkästä aikaa kokenut voimakkaita tunne-elämyksiä viihteen kautta. Kirja sai nauramaan hysteerisesti. Heppoinen tv-sarja liikutti kyyneliin hyvästä olosta. Elokuva taas sai vetistelemään surkeutta. Ja kaikkia näitä tunnereaktion aiheuttamia kohtauksia sitoi löyhästi sama teema: koti ja perhe. Aloin pohtia asiaa. Sekö on syy ajoittaisen päämäärättömyyteeni ja päättämättömyyteeni? Kaipaanko oikeaa perhettä? Onko kodissa jotain vialla? Koska minulla on ollut "onnellinen koti ja perhe"? Onko oikeastaan koskaan? Viimeksi työmatkalla tuli hyvä olo, tunne yhteen kuulumisesta ja siitä, että nämä ihmiset, joiden kanssa kierretään Suomea, ovat perhe. Tunne kyllä katosi melko pian, mutta hetken tuntui niin harmoniselta, että liikutus oli taas lähellä. Onko hormonitasapainossani jotain hämärää? Sitten teen vaistonvaraisia päätöksiä. Ystäväni kutsuu niitä joskus paukapäisiksi. Mutta toisinaan on pakko päättää....

+nostalgia +keikkailu +uudet ideat +työtarjoukset +tekeminen +lukeminen +raikas syyssää +biisinteko -tytöt kesämekoissa -terassit -harhailu

Goldberg-muunnelmat (eli Goldberg-variaatiot), BWV 988, ovat Johann Sebastian Bachin vuonna 1741 tai 1742 julkaistu klaveeriteos, jonka alkuperäinen nimi oli Clavier-Übung – Aria mit verschiedenen Veränderungen . Teos koostuu alussa ja lopussa soitettavasta teemasta (aria) sekä sen kolmestakymmenestä muunnelmasta. Teos on saanut yleisemmin tunnetun nimensä Bachin oppilaan, cembalisti Johann Gottlieb Goldbergin (1727–1756) mukaan. (kiitos Wikipedia) Glenn Gould soittaa pianolla Goldberg-muunnelmia ja minä olen sekä flunssainen että huolissani todellisesta epätasa-arvosta, joka maassamme vallitsee: älyllinen epätasa-arvo on syrjäyttänyt puoli valtakuntaa roskaviihdettä ja lähibaarin penkkiä kuluttavaksi hyytelöksi, jonka ainoa ihmisyyteen viittaava asia on kyky tarvittaessa vaatia oikeuksiaan tai esittää (naurettavia) mielipiteitään. M.A.Numminen on huolissaan osittain samasta asiasta: Tänä päivänä M.A. Nummisen mukaan valtava sivistyksellinen ja taloudellinen eriarvoisuus pitäisi tuoda...