Naiviudesta
Sanoi minua naiviksi...
Ei ole naivia luottaa ihmisiin ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Se on vain kärsivällistä.
Ei ole naivia uskoa asiansa menevän läpi rauhallisesti selittämällä ja yrittämällä aina uudelleen epäonnistumisista huolimatta. Se on vain itseluottamusta.
Ei ole naivia antaa hiukan liikaa itsestään vaikka tietääkin sen kostautuvan jossain vaiheessa. Se on vain tietoista riskinottoa mielekkäämmän elämän toivossa.
Eikä ole naivia innostua, riehaantua, hullaantua tai ylipäätään tuntea jotakin. Se on vain inhimillistä heittäytymistä.
Mikä sitten on naivia? Kuvitelma siitä, että meillä olisi samanlaiset käsitykset asioista. Kuvitelma siitä, että mitä sinä pidät oikeana ja tärkeänä olisi minullekin sitä. Tai että sinun ja ystäväsi moraalikäsitys olisi universaali. Tai että valtavan tärkeinä pitämillämme asioilla nyt olisi oikeasti juurikaan merkitystä.
Naivia on esimerkiksi eläkesäästäminen. Naivia uskoa siitä, että tulee varmasti elämään vähintään 80-vuotiaaksi, ja nyt kannattaisi jo uhrautua tuon tulevaisuuden vuoksi. Naiveja ovat myös sellaiset yhteiskuntamme instituutiot kuin parisuhteen virallistaminen (avioliitto) tai uskonto. Tai kuvitelma siitä, että juuri oma ala on hirvittävän tärkeä suhteessa kaikkiin muihin aloihin.
Onko naivia tuntea olonsa hyväksi kun saa purkaa itseään blogissa, jota lukee ehkä muutama tuttu tai ystävä, joilta ei heiltäkään kaipaa minkäänlaista kommentointia teksteihin? Ehkä. Onko naivia olla naivi? Vai onko sekin ihan perusinhimillinen asia? Why do I even bother...
Ei ole naivia luottaa ihmisiin ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Se on vain kärsivällistä.
Ei ole naivia uskoa asiansa menevän läpi rauhallisesti selittämällä ja yrittämällä aina uudelleen epäonnistumisista huolimatta. Se on vain itseluottamusta.
Ei ole naivia antaa hiukan liikaa itsestään vaikka tietääkin sen kostautuvan jossain vaiheessa. Se on vain tietoista riskinottoa mielekkäämmän elämän toivossa.
Eikä ole naivia innostua, riehaantua, hullaantua tai ylipäätään tuntea jotakin. Se on vain inhimillistä heittäytymistä.
Mikä sitten on naivia? Kuvitelma siitä, että meillä olisi samanlaiset käsitykset asioista. Kuvitelma siitä, että mitä sinä pidät oikeana ja tärkeänä olisi minullekin sitä. Tai että sinun ja ystäväsi moraalikäsitys olisi universaali. Tai että valtavan tärkeinä pitämillämme asioilla nyt olisi oikeasti juurikaan merkitystä.
Naivia on esimerkiksi eläkesäästäminen. Naivia uskoa siitä, että tulee varmasti elämään vähintään 80-vuotiaaksi, ja nyt kannattaisi jo uhrautua tuon tulevaisuuden vuoksi. Naiveja ovat myös sellaiset yhteiskuntamme instituutiot kuin parisuhteen virallistaminen (avioliitto) tai uskonto. Tai kuvitelma siitä, että juuri oma ala on hirvittävän tärkeä suhteessa kaikkiin muihin aloihin.
Onko naivia tuntea olonsa hyväksi kun saa purkaa itseään blogissa, jota lukee ehkä muutama tuttu tai ystävä, joilta ei heiltäkään kaipaa minkäänlaista kommentointia teksteihin? Ehkä. Onko naivia olla naivi? Vai onko sekin ihan perusinhimillinen asia? Why do I even bother...
Kommentit