Katumisesta
Mitä katuminen merkitsee? Onko katuva ihminen muuttunut jollakin tavalla moraaliltaan ylevämmäksi ja huomaa nyt "täydessä ymmärryksessä" tekemänsä asian vääryyden? Vai anotaanko katumisella anteeksiantoa muilta ihmisiltä? Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta lieventääkö katuminen tekoa?
Ajatus tuli esiin tv:n vankiladokumentin yhteydessä. Murhamies sanoi yhdeksän vankilavuoden jälkeen ettei vielä kadu tekoaan mutta saattaa myöhemmin katua. Mitä merkitystä sillä on? Jos yhteiskunta on säätänyt lain, jonka mukaan tietystä rikoksesta seuraa tietty rangaistus, niin eikö teko olekaan sillä sovitettu? Pitääkö sitä vielä katuakin?
Leikitäänpä ajatuksella.
Naapurin Jaska on kusipää mulkku, joka huudattaa alituiseen telkkariaan, hakkaa kännissä vaimoaan ja lapsiaan ja käyttelee luvatta minun parkkiruutuani. Minä en "huomaa" Jaskan uutta autoa vaan vahingossa kolhaisen sitä kottikärrylläni. Kuskin oveen tulee ikävä jälki. Nautin siitä kuinka Jaskaa vituttaa, ja maksan kyllä oven korjaamisen. Mutta en sano olevani pahoillani, enkä ainakaan kadu!
No joo, aika huono esimerkki. Koitetaan parempaa.
Naapurin Kaisa kiusaa pihan lapsia ja tanttailee taloyhtiössä. Hänen palkintoistutuksensa (tämähän on suoraan Aku Ankasta!) ovat muuta talon toimintaa tärkeämpiä. Minä tulen yöllä baarista kotiin ja kusen hänen kukilleen. Kaisalta menee palkinto sivu suun sillä virtsani sattui tuona yönä olemaan erityisen hapokasta ja kukat kuolivat välittömästi. Kaisa tekee rikosilmoituksen, minä maksan sakot. Mutta en kadu. Olenko siis korvannut aiheuttamani vahingon maksamalla sakot?
Äh. Ajatus ei nyt kulje. Tarkoitus on keksiä tavallaan harmiton ja pieni rike mutta joka kuitenkin harmittaa sen kohdetta vietävästi. Tulee mieleen kaupunkilegenda punkkaritytöstä metrossa. Muistattehan: Punkkarityttö istuu metrossa, ja häntä vastapäiselle penkille istahtaa vanha mummmo, joka alkaa välittömästi arvostella punkkaritytön ulkonäköä rankalla kädellä, niin kuin nyt stereotyyppinen kärttyisä vanhapiika vain voi. Metro pysähtyy ja tarkastajat tulevat sisään. Sillä sekunnilla täysin vaiti pysynyt tyttö nappaa pahvisen metrolipun mummon kädestä ja nielaisee sen. Hymyilen tälle tarinalle joka kerta ja toivon että se olisi totta. Kaduttiko punkkarityttöä kun mummo sai sakot ja teki itsensä vielä naurunalaiseksi kummallisella selityksellään? Tuskin.
Ymmh, ei tästä nyt tule mitään, aivo on jumissa. Taidan syventyä vaihteeksi kevyeen dekkariin ja koittaa miettiä asioita joskus paremmassa vireessä.
Avainsanat talteen:
-katuminen
-yleinen moraali
-henkilökohtainen moraali
-laki
-rike ja rikos
-sovitus
-sakko
-anteeksi antaminen
-täydessä ymmärryksessä tehty teko
-vapaudenriisto rangaistuksena
Niin, siis tv-dokumentin heppu eli sellaisissa kuvioissa, joissa väkivalta ja tappaminen olivat arkipäiväisiä asioita. Ja kyllä, ihan meidän yhteiskunnassamme, ihan meidän kaikkien keskellä. Onneksi minun ympyräni ovat hiukan erilaiset. Toivottavasti sinunkin.
Ajatus tuli esiin tv:n vankiladokumentin yhteydessä. Murhamies sanoi yhdeksän vankilavuoden jälkeen ettei vielä kadu tekoaan mutta saattaa myöhemmin katua. Mitä merkitystä sillä on? Jos yhteiskunta on säätänyt lain, jonka mukaan tietystä rikoksesta seuraa tietty rangaistus, niin eikö teko olekaan sillä sovitettu? Pitääkö sitä vielä katuakin?
Leikitäänpä ajatuksella.
Naapurin Jaska on kusipää mulkku, joka huudattaa alituiseen telkkariaan, hakkaa kännissä vaimoaan ja lapsiaan ja käyttelee luvatta minun parkkiruutuani. Minä en "huomaa" Jaskan uutta autoa vaan vahingossa kolhaisen sitä kottikärrylläni. Kuskin oveen tulee ikävä jälki. Nautin siitä kuinka Jaskaa vituttaa, ja maksan kyllä oven korjaamisen. Mutta en sano olevani pahoillani, enkä ainakaan kadu!
No joo, aika huono esimerkki. Koitetaan parempaa.
Naapurin Kaisa kiusaa pihan lapsia ja tanttailee taloyhtiössä. Hänen palkintoistutuksensa (tämähän on suoraan Aku Ankasta!) ovat muuta talon toimintaa tärkeämpiä. Minä tulen yöllä baarista kotiin ja kusen hänen kukilleen. Kaisalta menee palkinto sivu suun sillä virtsani sattui tuona yönä olemaan erityisen hapokasta ja kukat kuolivat välittömästi. Kaisa tekee rikosilmoituksen, minä maksan sakot. Mutta en kadu. Olenko siis korvannut aiheuttamani vahingon maksamalla sakot?
Äh. Ajatus ei nyt kulje. Tarkoitus on keksiä tavallaan harmiton ja pieni rike mutta joka kuitenkin harmittaa sen kohdetta vietävästi. Tulee mieleen kaupunkilegenda punkkaritytöstä metrossa. Muistattehan: Punkkarityttö istuu metrossa, ja häntä vastapäiselle penkille istahtaa vanha mummmo, joka alkaa välittömästi arvostella punkkaritytön ulkonäköä rankalla kädellä, niin kuin nyt stereotyyppinen kärttyisä vanhapiika vain voi. Metro pysähtyy ja tarkastajat tulevat sisään. Sillä sekunnilla täysin vaiti pysynyt tyttö nappaa pahvisen metrolipun mummon kädestä ja nielaisee sen. Hymyilen tälle tarinalle joka kerta ja toivon että se olisi totta. Kaduttiko punkkarityttöä kun mummo sai sakot ja teki itsensä vielä naurunalaiseksi kummallisella selityksellään? Tuskin.
Ymmh, ei tästä nyt tule mitään, aivo on jumissa. Taidan syventyä vaihteeksi kevyeen dekkariin ja koittaa miettiä asioita joskus paremmassa vireessä.
Avainsanat talteen:
-katuminen
-yleinen moraali
-henkilökohtainen moraali
-laki
-rike ja rikos
-sovitus
-sakko
-anteeksi antaminen
-täydessä ymmärryksessä tehty teko
-vapaudenriisto rangaistuksena
Niin, siis tv-dokumentin heppu eli sellaisissa kuvioissa, joissa väkivalta ja tappaminen olivat arkipäiväisiä asioita. Ja kyllä, ihan meidän yhteiskunnassamme, ihan meidän kaikkien keskellä. Onneksi minun ympyräni ovat hiukan erilaiset. Toivottavasti sinunkin.
Kommentit