Luca Gargano

Bourée soi päässä toisinaan. Eikä se haittaa lainkaan, ennemmin sitä hyräilee kuin vaikkapa... ööh... no vaikkapa Suvivirttä! Itse Bourée-melodia tulee tuossa vasta kohdassa 3'23. Tässä Jethro Tullin näkemys aiheesta: Ja tässä vielä Ynkän soolo. Bourée alkaa tasan 2 minuutin kohdalla.

Hessen toiseksi tunnetuinta romaania on kehuttu vuoropuheluna maallisen ja hengellisen elämän välillä, myöskin taiteen ja uskonnon. Tunnistin arkkityyppisen seikkailijan ja munkin, mutta vuoropuhelu jäi mielestäni kovin vähäiseksi - valtaosassa kirjaa he eivät edes hengaa yhdessä, vaan saamme seurata Kultasuun vaellusmatkoja ympäri maita ja mantuja. Heppu kerjää leipää, hurmaa naiset ja vaihtaa taas kylää. Mikäs siinä, nykyään näitä kutsutaan rockartisteiksi. Enkä tiedä oliko vika käännöksessä vai alkuperäistekstissä, mutta välillä kerronta oli niin ylimalkaisen tylsää että luulin lukevani nuorisolle suunnattua fantasiakirjaa. Ai niin, mutta niissä on sentään taikaesine! Aihepiiri oli toki kinnostava, mutta ollaakseen historiallinen romaani, tässä oli kovin vähän historiallisia kiinnekohtia, ja ollakeen filosofinen romaani, aiheet jäivät muutamaan kysymykseen. Mutta kaipa tätä voi jonkinlaisena klassikkona suositella. Lukekaa ainakin ensimmäiset 30 sivua ja päättäkää sitten kiinnostaak...

Nyt se on sitten tapahtunut: netin roskakeskustelupalstoilla puhutaan paskaa minusta. Ei ei ei, tähän ei pitänyt päätyä. Piti olla asia-aiheissa avoin ja jämpti, nettisivuilla hauska, fiksu ja kohtelias ja AK:n keikoilla showmies. Miksi ne turhat netti-itkijät minun nimeni muistavat? Mikseivät kirjoittele muista? Perhana, seuraavassa vaiheessa höpölehdistö saa päähänsä että kiinnostaisin "suurta yleisöäkin". Nettikeskustelut voivat olla hyvä indikaattori. No, otetaan sitten huomattavasti pienempi taustarooli: Ei kirjoiteta nettiin, ei spiikkailla keikoilla eikä näyttäydytä keikkapaikalla muualla kuin lavalla. Niin se on sitten tehtävä. Ollaan hiljaa.

Sori, kuka ikinä olitkaan, painoin ignorea. Miksi haluaisin Facebook-frendiksi jonkun, jota en tunne, muista tai ole ikinä tavannut? Ja mikä lasketaan tuntemiseksi? Tiedän, että tälle ongelmalle on moni feisbuukkaaja joutunut suomaan edes muutaman minuutin. Kun leikin MySpacella, hyväksyin kaverikseni aivan kenet hyvänsä. Ajattelin, että se on vain huumoria, jonkinlainen internet internetissä ja ehkä hyvä promoväylä, jos joskus taas teen jotakin promottavan arvoista. Vaan Facebook on eri asia! Facebook pitää ottaa vakavasti! Ainoastaan sillä tavalla sillä on jotakin merkitystä vielä vuodenkin päästä, kun joku on jo keksinyt uuden trendikkään nettiyhteisön. Facebookissa ihmiset esiintyvät oikealla nimellään, kertovat henkilökohtaisia tietojaan ja joitakin yksityiselämän piiriin liittyviä tekemisiään. Moni jakaa jopa valokuviaan. Oleellista onkin, kenelle tämä tieto menee. Voidaanko katsoa, että yksityiset tiedot ovat "julkisia", jos niiden katselu on sallittu vain kavereille? ...

Hei sinä lääkäri! Kuinka usein tuttavasi kyselevät sinulta neuvoja vapaa-ajallasi? Varmasti melko usein. Mutta olettavatko he, että kiskaiset valkoisen takin yllesi kesken illanvieton ja käyt tutkimaan potilasta kotisohvallasi? Hei sinä bussikuski! Kuinka usein tuttavasi pyytävät sinua heittämään isompia ihmismääriä sinne tänne koska sinä osaat? Olettavatko he, että tuollainen ylimääräinen ajelu menee varsinaisen työn siivellä kuin itsestään? Hei sinä it-ammattilainen! Kuinka usein ystäväsi pitävät sinua mikrotukihenkilönään? Varmasti melko usein. Kuinka kerrot heille mikä on palkkatyön ja ystävänpalveluksen ero? Olin eilen ystäväni kaverin kaverin syntymäpäivillä esiintymässä ruoka- ja kaljapalkalla. Lopulta joudun myös dj-hommiin. Lisää juomaa. Yleisesti ajatellaan, että muusikot pitävät ammatistaan niin paljon, että tekevät sitä mielellään ilmaiseksi. Eli logiikka on tämä: jos muusikko X ei ole lauantai-iltana ansaitsemassa soittamisellaan, hän voi ihan hyvin tulla ilmaiseksi meidän...

Milloin tuntee itsensä hitusen tyhmäksi? Kun heittelee pari minuuttia kissan lelua ympäri olohuonetta ja kissa istuu paikallaan ja katsoo - enemmän heittelijää kuin lelua. Kolme muuta kissaa nukkuu auringossa sohvalla, eivät vaivaudu edes nostamaan päätään. Taidan lähteä ulos lukemaan.

Lukeminen on paras harrastus jokaisena vuodenaikana, jokaisella säällä ja kaikissa muissa mielentiloissa paitsi kun iskee vakava levottomuus ja tarve saada musiikkia, seuraa ja seurustelujuomaa. (Lukeminen ei onnistu kovin hyvin jos pitää samanaikaisesti kuunnella musiikkia, jutella kavereiden kanssa tai olla huppelissa.) Levyhyllyn jälkeen rakkain aarteeni on kirjahylly. Eilen se sai taas uutta sisältöä: Library of World Poetry on antologioiden rakastajalle kuin platinainen pippurimylly kotikeittiömestarille: arvokkaan oloinen, kaunis ja käyttökelpoinen. William Cullen Bryant on kerännyt suurenmoisen kokoelman 1500-1800-lukujen englanninkielistä runoutta ja jakanut teokset aihealueittain. Kirjassa on kauniin siniset nahkakannet ja kullatut tekstit sekä sivujen päädyt. Luin ensi töikseni Samuel Taylor Coleridgen Rime of the ancient marinerin ja tietysti tarkistin, mitä Byronia ja Eliottia antologiassa on: Byronia paljonkin, Eliottia ei lainkaan. Hmm. Ah, mutta Eliott kirjoitti vasta ...

Miksi ihmiset syövät pahaa ruokaa? Internet on täynnä erilaisia ruokablogeja joissa ihmiset esittelevät kokkauksiaan. Niitä selailemalla saa jonkinlaisen yleiskuvan siitä, mitä suomalaisissa kodeissa syödään. En voi käsittää miksi joku kokkaa jotakin maailman tylsintä perusmurkinaa ja laittaa sitä selostuksen valokuvan kera nettiin. Maailma on täynnä hienoja makuja ja erilaisia keittiöitä. Sen sijaan että on pakko esitellä oma nakkimuhennoksensa, voisi koittaa löytää oikeasti mielenkiintoisia ja hyviä reseptejä. Ai niin, internet. Kaikkien on PAKKO tuottaa itsekin sisältöä. Miten saada ihmiset arvostamaan luovaa työtä, jota tekee rauhassa itsekseen? Helposti. Jättää sen tekemättä. Anteeksi teille parille ystävälle jotka tätä luette, tästä tuli hetkeksi jonkinlainen negatiivisten asioiden likasaavi ja lähiaikoina on kai kiukuttanut enemmän kuin koskaan. Nyt on takki taas kääntynyt niin, että voisin lopettaa julkisen blogin ja palata Okapiruun. Ei, en lopetakaan sitä vielä. Mulla täytyy ...