Kielitiede, mitä hyötyä?
Yleensä kun käy ilmi, että olen opiskellut kielitiedettä, saan vastata seuraaviin kysymyksiin:"Ahaa, eli mitä kieliä siis opiskelit?" sekä "etkö siis oppinut ensimmäistäkään kieltä"?
Monen muun alan kohdalla teoreettinen lähestyminen tuntuu luonnollisemmalta. Kysyykö joku muka matematiikan opiskelijalta "minkälaisia laskuja osaat laskea" tai valtiotieteilijältä "opitko ministeriksi"? Tai mistä minä tietäisin, ehkä kysyykin. Empiirinen kokemukseni kuitenkin osoittaa, ettei ns. kaduntallaajalla ole aavistustakaan siitä, mitä kielitiede tutkii. Yleensä heitän vastaukseksi "tutkimme miten kieli toimii" tai jos haluan vaihtaa aihetta "teemme sanakirjoja". Joskus innokkaimpina opiskeluaikoina olen antautunut baarimonologiin, jossa olen koettanut selventää kielitieteen saloja vihkiytymättömille, kenties toivoen jonkinlaista arvonnostoa tuolle tieteistä monimuotoisimmalle, kaikkea sivistystä ylläpitävää kieltä tarkkailevalle valtavalle tutkimusretkelle.
Kielitieteilijät jäävät sivuun myös monessa tilanteessa, jossa joko heidän työtään tarvittaisiin tai jossa heidän työnsä menee jonkun muun nimiin. Ensimmäisen vaihtoehdon tärkein osa-alue on luonnollisesti kielipolitiikka. Kieleen suhtaudutaan omistavan intohimoisesti, patrioottisella paatoksella ja vähintään huvittavasti - se on samanaikaisesti vapaasti rääkättävä yhteisomistettu aineeton työkalu sekä mittaamattoman arvokas yhtenäiskulttuurin kiteytymä ja vihollisen uhkaama kansallisaarre. Koko kielipoliittinen keskustelu olisi aivan eri urilla, mikäli poliitikot kysyisivät asiantuntijoilta tukea epämääräisile ajatuksilleen ja mielipiteilleen. Niin. Kielitieteiljä on kielen asiantuntija. Sen, miten kieli toimii sekä sen, miten sitä käyttävät ihmiset toimivat keskenään. No, tehdään sitä kai muitakin päätöksiä konsultoimatta asiantuntijoita, mutta kielipolitiikassa se tuntuu olevan sääntö eikä poikkeus.
Toinen hetki, jolloin kielitieteiljät työnnetään tylysti nurkkaan, on kun kielitieteen avulla on saavutettu jotakin hienoa. Silloin kunnian ottaa yleensä joko poliitikko tai joku toinen opportunisti. British Library on nyt julkaissut äänitteen, jossa näyttelijät lukevat Shakesperen tekstejä 1500-luvun ääntämyksellä - niin hyvin kuin se on voitu rekonstruoida. Alkuperäinen ääntämys on uutisten mukaan Shakespeare-tutkijoiden aikaansaannosta. Siis kirjallisuustieteilijöidenkö? Rohkenen epäillä. Menneiden kielimuotojen rekonstruointi on yksi kielitieteen perusosa-alueista, jolla on hahmoteltu teorioita kielten sukulaisuussuhteista ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Yhteistyötä on tehty lähinnä historiantutkijoiden kanssa, ja toki kaunokirjallisuus on ollut merkittävä lähde, mutta en jaksa uskoa, että yli 400 vuoden takaista puhuttua kieltä olisivat pyrkineet hahmottelemaan kirjallisuuden tutkijat ilman ammattiapua tai kielitieteen metodeja.
Uutisessa on toki englannin kielen professori kommentoimassa, mutta missään ei edes implisiittisesti vihjata, että kyseessä on kielitieteen saavutus.
http://pressandpolicy.bl.uk/Press-Releases/The-British-Library-releases-the-first-ever-audio-CD-of-Shakespeare-spoken-in-the-original-pronunciation-57d.aspx
Milloin kielitieteilijät sitten mainitaan? Kun kyse on jostakin suurta kansanjoukkoa huvittavasta. Kielitoimisto on juuri julkaissut uuden suomen kielen sanakirjan, josta kerrotaan usean aukeaman verran uudessa Kielikellossakin. Jutussa on myös pieni maininta sanakirjaan otetuista uusista interjektioista kuten jes tai hmh. Tämä uutisoitin valtamedioissakin. Tätä UUTISTA voivat ihmiset jakaa Facebookissa ja naureskella näille kielitieteilijöille.
Monen muun alan kohdalla teoreettinen lähestyminen tuntuu luonnollisemmalta. Kysyykö joku muka matematiikan opiskelijalta "minkälaisia laskuja osaat laskea" tai valtiotieteilijältä "opitko ministeriksi"? Tai mistä minä tietäisin, ehkä kysyykin. Empiirinen kokemukseni kuitenkin osoittaa, ettei ns. kaduntallaajalla ole aavistustakaan siitä, mitä kielitiede tutkii. Yleensä heitän vastaukseksi "tutkimme miten kieli toimii" tai jos haluan vaihtaa aihetta "teemme sanakirjoja". Joskus innokkaimpina opiskeluaikoina olen antautunut baarimonologiin, jossa olen koettanut selventää kielitieteen saloja vihkiytymättömille, kenties toivoen jonkinlaista arvonnostoa tuolle tieteistä monimuotoisimmalle, kaikkea sivistystä ylläpitävää kieltä tarkkailevalle valtavalle tutkimusretkelle.
Kielitieteilijät jäävät sivuun myös monessa tilanteessa, jossa joko heidän työtään tarvittaisiin tai jossa heidän työnsä menee jonkun muun nimiin. Ensimmäisen vaihtoehdon tärkein osa-alue on luonnollisesti kielipolitiikka. Kieleen suhtaudutaan omistavan intohimoisesti, patrioottisella paatoksella ja vähintään huvittavasti - se on samanaikaisesti vapaasti rääkättävä yhteisomistettu aineeton työkalu sekä mittaamattoman arvokas yhtenäiskulttuurin kiteytymä ja vihollisen uhkaama kansallisaarre. Koko kielipoliittinen keskustelu olisi aivan eri urilla, mikäli poliitikot kysyisivät asiantuntijoilta tukea epämääräisile ajatuksilleen ja mielipiteilleen. Niin. Kielitieteiljä on kielen asiantuntija. Sen, miten kieli toimii sekä sen, miten sitä käyttävät ihmiset toimivat keskenään. No, tehdään sitä kai muitakin päätöksiä konsultoimatta asiantuntijoita, mutta kielipolitiikassa se tuntuu olevan sääntö eikä poikkeus.
Toinen hetki, jolloin kielitieteiljät työnnetään tylysti nurkkaan, on kun kielitieteen avulla on saavutettu jotakin hienoa. Silloin kunnian ottaa yleensä joko poliitikko tai joku toinen opportunisti. British Library on nyt julkaissut äänitteen, jossa näyttelijät lukevat Shakesperen tekstejä 1500-luvun ääntämyksellä - niin hyvin kuin se on voitu rekonstruoida. Alkuperäinen ääntämys on uutisten mukaan Shakespeare-tutkijoiden aikaansaannosta. Siis kirjallisuustieteilijöidenkö? Rohkenen epäillä. Menneiden kielimuotojen rekonstruointi on yksi kielitieteen perusosa-alueista, jolla on hahmoteltu teorioita kielten sukulaisuussuhteista ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Yhteistyötä on tehty lähinnä historiantutkijoiden kanssa, ja toki kaunokirjallisuus on ollut merkittävä lähde, mutta en jaksa uskoa, että yli 400 vuoden takaista puhuttua kieltä olisivat pyrkineet hahmottelemaan kirjallisuuden tutkijat ilman ammattiapua tai kielitieteen metodeja.
Uutisessa on toki englannin kielen professori kommentoimassa, mutta missään ei edes implisiittisesti vihjata, että kyseessä on kielitieteen saavutus.
http://pressandpolicy.bl.uk/Press-Releases/The-British-Library-releases-the-first-ever-audio-CD-of-Shakespeare-spoken-in-the-original-pronunciation-57d.aspx
Milloin kielitieteilijät sitten mainitaan? Kun kyse on jostakin suurta kansanjoukkoa huvittavasta. Kielitoimisto on juuri julkaissut uuden suomen kielen sanakirjan, josta kerrotaan usean aukeaman verran uudessa Kielikellossakin. Jutussa on myös pieni maininta sanakirjaan otetuista uusista interjektioista kuten jes tai hmh. Tämä uutisoitin valtamedioissakin. Tätä UUTISTA voivat ihmiset jakaa Facebookissa ja naureskella näille kielitieteilijöille.
Kommentit