Kesänostalgiamusiikkia

Musiikki voi viedä vuosien taakse tai kuulua vahvasti tiettyihin hetkiin. Tällaisina kirkkaan aurinkoisina kesäaamuina tulee toisinaan tarve kuunnella nuoruuden lempilevyjä, jotka assosioin nimenomaan kirkkaaseen kesäaamuun. Eilen se oli Beatlesin Valkoinen tupla (kesä -88) ja tänään Aerosmithin Permanent Vacation (kesä -87). Myös Van Halenin OU812 (kesä -88) sekä Metallican Master of Puppets (juhannus -88) ja Queenin The Miracle (kesä -89) ovat minulle vahvasti kesälevyjä.

Nostalgiasta tulee mieleen kuulemani tarina, jossa ystäväni tamperelainen työkaveri perheellistyttyään istui perjantai-iltaisin kotona, "korkkasi yhden oluen ja kuunteli tippa linssissä Eppu Normaalia". Ilmeisesti tähän nostalgisointiin liittyi kaipuu nuoruusvuosien "rokkielämään", mene ja tiedä. Jäin vaan pohtimaan sitä, miksi nostalgia on niin usein surumielistä. Miksi pitää kaihoten kaivata menneitä? Minä pyrin nostalgisoimaan hyvillä mielin, muistelemaan hymy huulilla kaikenlaisia tempauksia tai vain yleistä hengaamista, aikaa jota en todellakaan haluaisi elää uudestaan. Miksi ihmeessä haluaisin? Tein sen jo, eikä se siitä toisella yrittämällä mihinkään muuttuisi. Ja tavallaan ne ajat ovat aina mukana, aina läsnä. "These are good times, damn good times", lauloi David Lee Roth (Skyscraper -88, ei kesälevy toisin kuin Eat 'em and Smile -86)

Miksi vahvimmat kesänostalgialevyni ajoittuvat vuosiin 1987-90? Ehkä tuo 14-17 vuoden ikä on erittäin tärkeää aikaa ihmisen identiteetin muokkaantumisessa, ja jokainen tuolloin koettu asia säilyy mielessä elämän loppuun asti vahvana. Tai sitten se johtuu siitä, että olin silloin onnellisin. Olin erittäin onnellinen teini, minulla oli kaikkea mitä halusin - kavereita, musaa, bändi, tyttöjä, turvallinen koti, juuri sopivasti rahaa, hyviä bileitä, sopivasti vapautta ja rutiinia, kohtuullisen hyvä koulumenestys. Itse asiassa muistan usein iltaisin pohtineeni, ettei juuri mikään voisi olla paremmin. Juuri tämän takia en kaipaa noita aikoja takaisin, sillä paremmin niitä ei voisi elää. Jonkun mielestä logiikkani ontuu, mutta näin ei ole. En tietysti kaipaa vaikeitakaan aikoja, sillä niistä on selvitty. Ja ilman kaikkea aiempaa nyt ei oltaisi tässä, enkä tietenkään haluaisi muuttaa mitään. Radiofilosofi Tuomas Nevanlinnan sanoin:"Menneisyydestä ei voi muuttaa mitään muuttamatta kaikkea. Jos kaikki asiat ovat toistensa ehtoja, niin nykyisyys ei olisi voinut toteutua minkään muun tapahtumaketjun tuloksena kuin juuri täsmälleen kaikilta osin sen, mikä siihen johti."

Olin kokonaan unohtanut Dj Koskelaisen! Tämän kesän projektina on vihdoinkin saada valmiiksi Koskelaisen albumi, ja syksyllä alkavat Koskelaisen iskelmäkerhon keikat, joten aktivoidaanpa tämä musafiilistelysivukin: http://djkoskelainen.blogspot.fi/

Erinäisistä nostalgiasyistä kaivoin sinne nyt Kirkaa ja Tasavallan presidenttiä vuodelta 1970.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei kerrota kaikkea kellekään

Kuunnellaanko nykyään enää musiikkia?

Itkupotkuraivari