Keräilyhuumaa
En ole tietoisesti keräillyt mitään sitten lapsuuden Aku Ankan taskukirjojen tai Kissin ja Iron Maidenin levyjen. Olen toki koko aikuisuuteni kerännyt kirjoja ja levyjä, eli haalinut mielestäni hienoja teoksia hyllyyn säilytystä ja myöhempää diggailua varten, mutta että keräillyt. Keräilyhän tarkoittaa sitä, että tiedetään mitä etsitään ja tunnetaan tai osataan arvioida esineen laatu ja hinta, kunto ja harvinaisuus, puute kokoelmassa ja kohoavat sydämenlyönnit, tärisevät sormet ja haluan-tämän-maksoi-mitä-maksoi. Keräilijä on aina enemmän tai vähemmän friikki. Koska mitä helvetin hyötyä on omistaa vaikkapa kaikki erilaiset Pez-ukkelit tai kokoelma Kaj Frackin lasipystejä? En ole keräillyt mitään koska olen halunnut uskotella itselleni, etten juurikaan välitä materiasta. Toki kirjani ja levyni ovat tärkeitä, mutta ei niitä nyt niin paljoa surisi vaikka tulipalo veisi ne mennessään. Paitsi ehkä niitä paria levyä. NIin ja ehkä sitä ja sitä kirjaa. Ei jumalauta! Siellähän on se ja tämä ja...