Tee itse paremmin
Kritisoin Facebookissa Uuden musiikin kilpailun finalisteja, sillä biisit olivat mielestäni kauttaaltaan hajuttomia, tylsiä ja turhia pastisseja jostakin jo sataan kertaan tehdystä, eräänlaisia neukkaripalaverin tuotoksia, epämusiikkia, jota ammattilaisraati kouli yhä tasapäisemmäksi ja tylsemmäksi. Sitähän populaarimusiikki (ja -kulttuuri) nykyään pahimillaan on: ammattimaisesti tasoitettua harmitonta ja metrituotettua makkaraa, sitä punertavanharmaata.
Lauantaimakkara. Se on ehkä viimeinen eines, johon haluaisin musiikkiani verrattavan. Toki senkin tekeminen vaatii ammattitaitoa. Tai oikeanlaisen koneen. Mutta enempää ajatuksia en tahdo lauantaimakkaralle suoda, sillä tässä blogissa on tarkoitus kohdella musiikkia ilmaisuna, kulttuurina, taiteena ja asiana, jolla on merkitystä niin tekijälle, esittäjälle kuin kuulijalle. Huomaatteko, mikä instanssi puuttuu listastani? Kyllä, bisnes. En ole lainkaan kiinnostunut musiikkiteollisuudesta, en sen hyvin- tai huonostivoinnista enkä sen lainalaisuuksista tai ammattilaisten neuvoista mitä kannattaisi tehdä oman musiikkinsa eteen. Sillä nämä ammattilaiset ovat helvetin hyviä tekemään lauantaimakkaraa. En ikimaailmassa haluaisi haaskata aikaani ja haastaa heitä siinä - ja miksi ihmeessä edes haluaisin tehdä niin? Maailmassa on jo tarpeeksi lauantaimakkaraa. "Etkö halua elää musiikillasi", ne kysyvät taas. "En", vastaan. Olen kyllästynyt koko diskurssiin musiikilla elämisestä. Oikeasti en vain enää halua keskustella aiheesta, sillä aihe on osaltani loppuun käsitelty. Sanoin sen jo viimeksi: elän musiikillEni, en musiikillAni.
"Ensi vuonna osallistut kilpailuun kappaleella, jollaista ei ole ennen kuultu", minulle kommentoitiin heti. Niinpä niin, kritiikin ongelma. Jotta olisi rahkeita sanoa, pitäisi osata tehdä itse paremmin. Muuten on katkera tai epäonnistunut tai vihainen tai millä muilla laatusanoilla näitä kriitikoita aina luonnehditaankin. Mutta onneksi minä en ole kriitikko! Minä olen muusikko. Minä olen taiteilija. Jos se ei mitään muuta tarkoita, niin ainakin sitä, että minä saan sanoa aivan mitä ikinä haluan!
Siksi kirjoitan tätä blogiakin.
Lauantaimakkara. Se on ehkä viimeinen eines, johon haluaisin musiikkiani verrattavan. Toki senkin tekeminen vaatii ammattitaitoa. Tai oikeanlaisen koneen. Mutta enempää ajatuksia en tahdo lauantaimakkaralle suoda, sillä tässä blogissa on tarkoitus kohdella musiikkia ilmaisuna, kulttuurina, taiteena ja asiana, jolla on merkitystä niin tekijälle, esittäjälle kuin kuulijalle. Huomaatteko, mikä instanssi puuttuu listastani? Kyllä, bisnes. En ole lainkaan kiinnostunut musiikkiteollisuudesta, en sen hyvin- tai huonostivoinnista enkä sen lainalaisuuksista tai ammattilaisten neuvoista mitä kannattaisi tehdä oman musiikkinsa eteen. Sillä nämä ammattilaiset ovat helvetin hyviä tekemään lauantaimakkaraa. En ikimaailmassa haluaisi haaskata aikaani ja haastaa heitä siinä - ja miksi ihmeessä edes haluaisin tehdä niin? Maailmassa on jo tarpeeksi lauantaimakkaraa. "Etkö halua elää musiikillasi", ne kysyvät taas. "En", vastaan. Olen kyllästynyt koko diskurssiin musiikilla elämisestä. Oikeasti en vain enää halua keskustella aiheesta, sillä aihe on osaltani loppuun käsitelty. Sanoin sen jo viimeksi: elän musiikillEni, en musiikillAni.
"Ensi vuonna osallistut kilpailuun kappaleella, jollaista ei ole ennen kuultu", minulle kommentoitiin heti. Niinpä niin, kritiikin ongelma. Jotta olisi rahkeita sanoa, pitäisi osata tehdä itse paremmin. Muuten on katkera tai epäonnistunut tai vihainen tai millä muilla laatusanoilla näitä kriitikoita aina luonnehditaankin. Mutta onneksi minä en ole kriitikko! Minä olen muusikko. Minä olen taiteilija. Jos se ei mitään muuta tarkoita, niin ainakin sitä, että minä saan sanoa aivan mitä ikinä haluan!
Siksi kirjoitan tätä blogiakin.
Kommentit