Luca Gargano

Tässä blogeja ja kotisivuja yhdistellessä löysin myös lyrikkablogini Liber Carminum . Huippua!

No niin, nyt sitten päätin yhdistää kaikki entiset domainit, blogit, sivustot, somet ja systeemit tähän blogiin. Kierros on täysi, viisi vuotta Website Bakeria ja WordPressiä saivat riittää. Tässä on kuitenkin kaikki mitä tarvitaan. Tackar och pockar. Lastenradioblogi ja lastenmusakuviot saavat pysyä erillään (sikäli kun niitä nyt lähiaikoina edes päivitän), mutta lucagargano.com sekä Luovis täällä on jo, seuraavaksi vielä Musakoskelainen ja sitten kaikki valokuvat, videot, keikkakalenterit, Soundcloudit ja parit muut asiat... Vähitellen. Arkistohelmiä on löytynyt myös lisää. Ja varmaan kohta olisi tarjolla uuttakin musaa. Sitten kun. Mut nyt siis ollaan täällä kaikki tyynni ja same in English & Italiano. Oh & Yes.

Tämä kirje on kirjoitettu 5. maaliskuuta 2013. Lähestyn sinua näin blogini kautta, sillä haluan onnitella ja kiittää sinua musiikillisista töistäsi, jotka ovat kovasti samankaltaisia kuin mitä minäkin olisin voinut tehdä, jos olisin yhtä hyvä keksimään* ja tekemään kuin sinä. Tarkoitan edellisellä sitä, että me olemme suunnilleen saman ikäisiä ja samalla tavoin musiikista innostuneita lauluntekijöitä, kuuntelemme molemmat monipuolisesti musiikkia ja tunnemme hyvin tietyt samat osa-alueet. Ja jotenkin samanlaiset musiikilliset rattaat meillä on päässä. Koen siis monessa tekeleessäsi niin paljon tuttuja elementtejä, että ne tuntuvat jopa omilta. Hankala selittää mutta veikkaan että ymmärrät. Meitä erottaa se, että sinä olet usein kyennyt kanavomaan musiikillisen luovuutesi yhtenäisiin ja relevantteihin teoksiin ja saanut siitä menestystä ja kiitosta, kun minä taas olen puuhannut hulluna monenlaista osaamatta oikein keskittyä mihinkään, ja menestys ja kiitos on mitattu lähinnä ystävie...

Miksi joku haluaa kuunnella musiikkia? Musiikin ja ihmisen suhden voi olla monenlainen: ihminen voi luoda musiikkia monesta eri syystä ja monella eri tavalla, hän voi tuottaa ja esittää sitä lukuisin eri keinoin sekä monien motivaattoreiden kannustamana, ja hän voi myös kuunnella sitä lukuisin eri tavoin ja eri syistä. Tänään pohdin vain kuuntelemista. Tarkemmin: tänään pohdin ainoastaan ennalta tutun äänitteen kuuntelemista yksin. Ilman musiikin ja sen esittämisen tai seuraamisen tai vaikkapa yhdessä tanssimisen sosiaalista funktiota, ilman live-esityksen jännitettä tai ilman epätietoisuutta siitä mitä tuleman pitää. Tänään pohdin sitä, miksi ihminen useimmiten pitää sellaisesta levymusiikista, joka on hänelle entuudestaan tuttua. Tämähän on fakta, jonka jokainen musiikkiradiobisneksessä hetkeäkään toiminut tuntee. Ja jokainen dj. Ja jokainen, joka haluaa vain viihdyttää ihmisiä valitsemallaan taustamusiikilla, ilman tarvetta päteä tai esitelmöidä oman musiikkimakunsa monipuolis...

En pelkää sitä enää. Se ei ole enää haaste, se on vain avuton alusta, jolle voi kaataa kaiken.

Ensin tyrehtyi blogaaminen, sitten kriisiytyi koko luova työ. En saanutkaan levyä valmiiksi. Enkä sitä toistakaan. Lopulta en halunnut edes päivittää somea. Mitä tapahtui? S itä voin introspektiivisesti pohtia myöhemmin.  Ehkä minulla ei ollutkaan mitään sanottavaa? Tai ehkä en halunnutkaan sanoa mitään kellekään? Vaan nyt osasin päästää irti, todeta Pauli Hanhiniemen sanoin ei tästä mitään tuu... Ja siirtyä seuraavaan. Projektiin. Niin kauan kun päässä kuitenkin muhii uusia projekteja en ole oikeasti huolissani. Tänään on elokuu. Minä en ole viljaa, minä olen puimuri. Ja onnellinen just nyt.