Kevät ja uusia asioita

Mitä mietin juuri nyt? Sitä, että olen kyllästynyt nostalgiaan ja hylkään sen ainakin hetkeksi.

Haluan uusia asioita, mielenkiinnon kohteita, kirjoja, uusia elokuvia, uutta musiikkia, uusia paikkoja, uusia makuja ja uusia haasteita. Ei niiden tarvitse olla tänä vuonna keksittyjä, kunhan ovat minulle uusia. 

Kaupallinen kulttuuri on huijannut meidät jumaloimaan nuoruutta ja nimenomaan omaa nuoruuttamme niin, että meille jopa väitetään musiikkimaun muodostuvan 17-vuotiaana! Mitä paskaa sekin on? Varmasti puberteetin voimakkaiden tunnevyöryjen aikaan kuultu popmusiikki on jäänyt osaksi identiteettiä ja aiheuttaa aikuisenakin tunteita. Mutta että musiikkimaku? Mitä tekemistä sillä on sen kanssa, mitä nykyään pidän hyvänä tai mitä en? 

Siksipä ystäväni, joka ihmettelet miksen aio lähteä katsomaan Gunnareita, Kissiä, Chilipippureita, Queenia tai muita legendaarisia nostalgiaspektaakkeleita, kerron sinulle että olen kyllästynyt. Kun nämä bändit tekevät jotain uutta musiikkia, joka saa juuri nyt sukat pyörimään jaloissa, voin ehkä harkita uudelleen. 

Epäilen sitä kyllä vahvasti, sillä nämä artistit eivät tällä hetkellä ole olemassa luodakseen uutta vaan nimenomaan nostalgiasirkuksen vuoksi. Enkä minä sitä paheksu, itsekin pidin nostalgiasta paljon. Aikaisemmin. Olen siis käynyt jo katsomassa kaikki nuoruuteni nostalgia-aktit, monet pariin kertaan. Nyt olen kyllästynyt siihen. Nostalgia-akti ei juuri nyt liikuttaisi minua kuin korkeintaan tuohon Hertsikan skeittipuiston kentälle, jos siihen vaikka tulisivat esiintymään.

Megakonserteissa muutenkin itse musiikin osuus jää vähän toissijaiseksi, eli jos show tai yleinen innostunut tunnelma ei puhuttele, ei niistä oikein saa mitään irti. Jos Adam Lambert tulisi Brian Mayn kanssa esittämään Queenin biisejä konserttitaloon, voisin ostaa lipun. Se voisi olla miellyttävä konsertti - vaikkei varmaan tarjoaisi mitään kovin uutta. Mutta että jossain areenalavalla rokkikeikalla ne samat paulstanleyt ja anthonykiedisit vielä kerran? Näääh.

Sen sijaan tällä viikolla löysin Jacob Collierin. Hänen keikkaansa menisin katsomaan vaikka naapurimaahankin. 


Silmät auki, korvat auki, nyt on kevät.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei kerrota kaikkea kellekään

Yleisö näkee ja kuulee vain lopputuloksen. Yleisö ei tiedä mitä kulisseissa tapahtui. Kuuluuko yleisön tietää, jos kolmen minuutin tekemiseen kului 25 vuotta? Syventääkö se kokemusta? Entä jos joku biisi on sävelletty samana aamuna, kun se äänitettiin ja miksattiin? Jos jokin on kypsynyt pitkään alitajunnassa, mutta tulostuu ulos vasta viime sekunnilla? Mitä se kenellekään kuuluu? Takahuone, “kurkista kulisseihein”, demystifikaatio, “näin se tehtiin” ja taiteilijan omat niksit. Niitä minä tänään pohdin. Sovitaanko, että kerrotaan vain se, mikä on tarinan kannalta hyödyllistä?
Lue kokonaan >>

Kuunnellaanko nykyään enää musiikkia?

Kuva
Kuunnellaanko nykyään enää musiikkia? Tämä oli se lopullinen kysymyksen muoto, johon monen mutkan kautta vellonut ajatusvyyhti lopulta purkautui ja kiteytyi. Kunnellaanko? Nykyään enää? Onko sillä enää merkitystä? Alunperin (vielä pari tuntia sitten) kysymys olisi kuulunut: onko todella niin, että kaikenlainen populaarimusiikki on viimeisen 20 vuoden aikana yksipuolistunut niin rajusti, että kohta on olemassa enää kolme popbiisiä, jotka kaikki levyttävät uudelleen ja uudelleen? Vai onko se vain minun mielikuvitustani? Onko populaarikentän musiikkitarjonta aivan yhtä rikasta kuin mitä se oli 90-luvulla tai 80-luvulla? Miksi minusta ei tunnu siltä? Olen nyt viettänyt kaksi tuntia järjestellen levyhyllyäni. Parvekkeen ovi auki, lämmin kesäyö, oluttakin. Kaukaa kumisee WKND-festivaalin EDM, mutta minä olen kuunnellut instrumentaaliversioita menneiden vuosikymmenten iskusävelmistä, hiukan afrofunkkia, vanhoja tangoja, laulelmia, jatsia, kaikenlaista. Samalla olen koittan...
Lue kokonaan >>

Itkupotkuraivari

Mittavan uran sekä rocktähtenä että studiokitaristina tehnyt Steve Lukather on julkaissut nettiin järjettömän katkeran ja sekavan vuodatuksen siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin. ( seuraavan päivän lisäys: vuodatus on vuodelta 2015, mutta sitä en myöhään illalla huomannut, kun itse somessa jaettu teksti ärsytti niin paljon.) Ennen levyttämään pääsivät vain harvat ja valitut ja heidän piti oikeasti olla hyviä, ennen artisteille maksettiin kunnolla ja levy-yhtiöt oikeasti arvostivat musiikkia ja antoivat levytyssessioihin kunnon budjetit, kun nykyään tehdään vain hittihakuista pikaruokaa ja ahneet levy-yhtiöt pitävät valtaosan säälittävistä striimaustuloistakin. Ei oo helppoo. Mikä tässä Luken tekstissä (jota tuhannet innokkaasti peukuttavat, kommentoivat ja jakavat) sitten mättää? No minä kerron: siinä mättää ihan kaikki. Se on sekava kokoelma toisiinsa liittymättömiä väitteitä, ja karmeinta kaikessa on tämän musiikin superammattilaisen kyvyttömyys (tai haluttomuus) ymmärtää...
Lue kokonaan >>