Luca Gargano

Okapiru päättää lähetyksensä toistaiseksi. Merkinnät jatkunevat mystisessä tulevaisuudessa. Siihen saakka: Voikaa kuten parhaaksi koette! Enkä edes lainaa ketään.

Jo toinen ystävä on viikon kuluessa hukannut sen tärkeän työpuhelimensa. Ja taas sama kuvio: puhelin on jossakin (jollakin) päällä, soi ja soi, eikä kukaan vastaa. Kunnes akku loppuu ja liittymä on parasta sulkea. Sen jälkeen voi vain toivoa, että joku vielä olisi niin hyvätapainen että osaisi toimittaa luurin löytötavaratoimistoon. Puhelimen hukkaamisessa yhdistyy nykyään useita aikaisemman elämän ikäviä tilanteita: -fyysinen (arvokkaan?) esineen kadottaminen -tavoittamattomuuden aiheuttamat hetkelliset ongelmat -kohtuuton vaiva kadoneiden numeroiden metsästämisessä -loukkaus yksityisyyttä kohtaan (ne tekstarit, kuvat, videot, biisit, kalenterimerkinnät, runoelmat ja romaaniaihiot, salaiset työasiat,...) -lukuisten muiden yksityishenkilöiden yhteystietojen leviäminen -väärinkäytön mahdollisuus, ehkä jopa sekaantuminen rikolliseen toimintaan -armoton ketutus Siispä: Kun nyt tallentelette puhelimiinne pankkikorttienne tunnuslukuja, villevalojen salaisia numeroita ja omia hyvänen-aika-ti...

Keskustelin eilen miellyttävän nuoren filosofin kanssa, joka vakuutti minulle ettei tulevaisuuden visiostani kannata huolestua. Hänen kantansa oli suunnilleen, että ilmaisun ja julkaisun mahdollisuus kaikille lisää maailman kirjoa, älykäs ihminen kyllä löytää laadun ja 1900-luvun kaupalliset rakennelmat sietävätkin romahtaa. Ei siis syytä huoleen. Keskustelin myös mainion näyttelijä, jokusen toimittajan ja muutaman vanhan hyvän ystävän kanssa. Painotan keskustelua sen kirjaimellisessa merkityksessä vastakohtana small talkille tai anekdoottien kertomiselle. Kerroin vanhalle ystävälleni kuinka toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa kuunnella anekdootteja jotka eivät liity mihinkään. Hän vakuutti että huono omatuntoni on turha, ja jokaisella on oikeus pyrkiä sellaiseen seuraan, jossa viihtyy. Ei siis syytä huoleen.

Olen nähnyt tulevaisuuden. Se on täällä pian. Tai me siellä. Huomioitavaa: 'Kaikki' merkitsee tässä länsimaisittain eläviä ihmisiä, joilla on varaa ja mahdollisuus teknologisiin laitteisiin. Eriarvoisuus lisääntynee siis jälleen roimasti. 1. Kaikenlainen sisältö on multimediadataa, ja se pitää sisällään kaiken maailmasta taltioidun kuvan, äänen ja tekstin. 2. Kaikki sisältö on verkossa kaikkien saatavilla ilmaiseksi. 3. Kaikilla on jatkuva ja ilmainen pääsy verkkoon. Tämä ei ole utopia. Tämä on nyt jo tapahtumassa. Kohta 1 on itsestäänselvyys. Kun ääni tai kuva taltioidaan digitaaliseen muotoon, se on siirrettävissä verkkoon. Kirjallisuutta on jo verkossa laajalti, ahkerat skannaajat siirtävät sinne koko ajan taideaarteita. Muistakaa myös Google Earth, sisältö, jollaisesta aiemmin vain haaveilimme. Kohta 2 on nykyisittäin ajateltuna kimurantti. Elämme materiaalittoman omaisuuden oikeuksien hallinnan murrosaikaa. Moraalinen oikeus teokseen on tietysti aina tekijällään, mutta kuk...

Ristiriitaisesti syksy merkitsee usein vuosisyklissämme uuden alkua, kun taas luonnolle se on vanhan loppu ja valmistautuminen kylmään ja pimeään talveen. Joka tapauksessa pidän muutoksesta ja siitä kun jotain tapahtuu. Nyt ajattelin tosin hetkeksi hiipua kokijan asemaan. Haluan katsella ympärilleni ja aistia asioita, en esiintyä eksekutiivisessa roolissa. Valukoon sade pitkin kotikatuani, pesköön välinpitämättömien ihmisten jättämät tahrat. Variskoon lehtivuori,liukastakoon suojatiet, jalankulkijat astukoot lätäköihin, minä se vain soitan harmonikkaa. Viikonloppuna sattui pieni yhteentörmäys jonka jäljiltä tajusin, ettei maailmaa muuteta kovaäänisyydellä. En tiedä, muutetaanko sitä millään, mutta megafoni on turha niin asian puolustajille kuin vastustajillekin. Eikä vanha enää jaksa. Pitäkää siis luutuneet arvonne, mukatieteelliset tiedekuntanne ja omat kukkanne. Minä sulkeudun ainakin hetkeksi kirjastokammiooni takan loimotukseen lukemaan maailmasta, jota ei olisi voinut olla olemass...

Alkusyksyn kiire nosti esiin jokseenkin negatiivisia aiheita. Ollaanpa hetki positiviisia tässäkin blogissa. Aloitetaan ystävistä. Kiitos siitä, että haluatte olla läsnä ja jaksatte alituiseen ymmärtää hajamielisyyttäni, äkkivääriä kiukunpuuskiani, kärkeviä mielipiteitäni, aina oikeassa olemistani, muka-elitismiäni, joskus huonoa käytöstä kuningas alkoholin vaikutuksen alaisena ja nopeita liikkeitä asian jos toisenkin suhteen. Olette supersankareita. Pyrin toki näyttämään arvostukseni päivittäin käytännössäkin, mutta sitä on sellainen kuin on... kuten nyt tällainen tärkeilevä tempperamenttinen huuhaa. Mutta olenhan usein ihan kivakin ja joskus jopa hyvää seuraa?

Päivi Räsänen on surullinen hedelmöityshoitolaista, mutta minä olen vihainen Jeesukselle. Kirjoitan hänelle avoimen kirjeen. Hyvä Jeesus. Millä oikeudella sinä, Jeesus, komennat aivopestyt seuraajasi rienaamaan julkisesti tavallisia ihmisiä? Kuka sinut on valtuuttanut nostamaan sekopäiset kannattajasi muita ihmisiä vastaan? Mistä olet saanut päähäsi, että voisit käskeä näiden kulttisi lahkolaisten pitää itseään ylivertaisina ja haastaa riitaa, tuomita ja meuhkata vailla minkäänlaista tolkun häivää? Vai oletko edes käskenyt sellaista? Lahkolaisesi ovat kertoneet sinun puhuvan heille suoraan. Siihen ja vain siihen perustan syytökseni. Ehkä et edes puhu heille. Kenties häpeät heidän toimintaansa. Voisiko olla, että voihkit jossain hiljaa nähdessäsi kaiken sen tuhon ja eripuran, jota nämä sinun nimissäsi toimivat aiheuttavat? Tai sitten sinua ei edes ole olemassa. Mutta silloin kun olit, tulitko ikinä kysyneeksi äidiltäsi, miten sinut on tehty? Uskoitko käsittämättömän hätävalheen, jota tu...

Hämeentiellä, siinä Kurvin, Vallilan ja Hermannin kulmauksessa, on keltapohjainen liikennemerkki. Kuvassa on vanhanmallinen kamera, siis sellainen 1900-luvun alkupuolen laatikko, jossa on haitariseinämät. Teksti on yksiselitteinen: POLIISI . Mitä tämä merkki haluaa kertoa? Että poliisi on kadunvarressa ottamassa vanhalla kameralla kuvia? Tuskin tässä ainakaan liikenteenvalvonnasta halutaan varoittaa, sillä tuollaisen kapistuksen valotusaika on varmasti kymmenisen sekuntia, jolloin ylinopeutta kaahaava hurjastelija ehtii jo Sturenkadun risteykseen. Vai haluaako poliisi nimenomaan ihmisten pysähtyvän poseeraamaan kuvan ottoa vaativaksi ajaksi? Pitääkö kuvatuksi tullessa myös kertoa nimi ja mihin on matkalla? Kaupungin yleisestä siivottomuudesta huolimatta pidän paljon Helsingistä, ja yksi lempikirjoistani on Signe Branderin kuvakirja Helsingistä 1800-1900-lukujen taitteessa. Siinä on yksi kuva juuri tästä risteyksestä. Olisiko liikennemerkissä Branderin mukanaan raahaama raskas kamera? ...

"Tulevaisuudessa ihmiskunta käyttää yhtä yhteistä kieltä ja paikalliskielet jäävät vain alan harrastajille." Voisitteko, arvoisat luonnontieteilijät, pysytellä ihan siellä omalla tontillanne? Emme mekään tule esittämään "humanistin arvioita" siitä, kuinka DNA:n kaksoiskierteen komplementaaristen emästen vetysidokset ovat ihan mukava ratkaisu, mutta evoluutio voisi tulevaisuudessa pystyä parempaankin. Kreationisteja on toki mukava kiusata, mutta älkää nyt menettäkö uskottavuuttanne muiden tieteenalojen silmissä! Liian usein (kaikkia?) tieteenaloja vaivaa käsittämätön yksisilmäisyys ja sisäänpäin kääntyneisyys. Voisitteko, hyvät luonnontieteilijät, edes kysyä joltakin kielitieteilijältä, mitä nykypäivän kielitiede sanoo aiheestanne ennen suurten olettamustenne julkaisemista? Ai kuinka voin noin vain niputtaa kaikki luonnontieteilijät? No eikö tällainen humanisti saa tehdä sillä tavalla? Mitä niitä on, jotain metsien katselua ja lasketatiedettä... Lähdeviitteetkin unoh...

Jos maan läpi olisi porattu reikä ja sinne putoaisi, jäisi heilurimaisesti sinkoilemaan edes takaisin. (Loveradion antia ensimmäisenä lähetyspäivänä)

Sähköpostiohjelmani on paitsi kehno suomen oikeinkirjoituksessa, myöskin ylittänyt valtuutensa. Se käyttää yksikön ensimmäistä persoonapronominia minun paikallani. Kuinka se kehtaa? Jos esimerkiksi Jaakko on lähettänyt viestin minulle ja Sirkalle, lukee otsikorivin alla: "Jaakko lta: Sirkka, minä" Hyvää hyvyyttään säköpostiohjelma koittaa irrallisella ablatiivin päätteellä kertoa, että viesti on saapunut Jaakolta, mutta kun kone ei osaa erottaa nimeä osoitteesta, saati sitten taivuttaa erisnimiä, on yksinäinen "lta" koominen muistutus siitä, ettei ihmiskieli ihan vielä taivu tietokoneen "suuhun". Mutta vastaanottajalistan "minä" ei saa minua enää huvittuneeksi, se saa minut kiehumaan raivosta. Millä oikeudella tämä ohjelma, tämä koodattu merkkijono, läjä bittejä jossakin imaginaarisessa todellisuudessa, voi kuvitella saavansa käyttää minun persoonapronominiani? Ensimmäisen ja toisen persoonapronominin merkitys realisoituu vasta käytössä. Toisin ...