Luca Gargano

Olisin kirjoittanut välipäivien aikana kuulumisiakin mikäli yhteys olisi toiminut kunnolla. Joku ylempi taho halusi kuitenkin säästää minua verkkomaailmalta joulun pyhinä. Ja pyhä tämä joulu olikin, miltei Pyhä. Lepoa ja rauhaa mutta myös lahjoja hengelle (pää) ja ruumiille (vatsa). Joulun päiviin liittyivät Méliès, Bachin Jouluoratorio, usean tradition herkut, viini ja ystävät, Dickens, Godard, kuusen tuoksu ja turistimatka keskiyön messuun. Miltei harmittaa palata normaalielämään. Tosin normaaliuskin on vain määritelmä. Keskinkertaisuuteen ei kuitenkaan ajauduta ikinä! Vuoden päättyessä on tietysti taas päätettävä kaikenlaista. Asioita on saatettava päätökseen. On myös tehtävä uusia päätöksiä ensi vuoden aikana tapahtuvista asioista. Kutsutaanko näitä ennakkopäätöksiksi? Jännittävää, jännittävää. Ainakin olen päättänyt luopua lopullisesti juontotyöstä, johon liittyy voimakas meteli myöhään yöllä savuisissa ravintoloissa. En muutenkaan viihdy niissä enää. Ensi vuonna juonnan siis kork...

On totta, että nokkakolarissa on arkinen ja ahkä jopa asiaankuulumattoman humoristinen sävy, mutta se kuitenkin kertoo selkeästi mitä on tapahtunut. Testiryhmä ei osannut keksiä, mitä on tapahtunut niille parille sadalle,jotka ovat vuosien 2001 ja 2004 välillä menehtyneet kohtaamisonnettomuuksissa (HS 21.12.06). Sanaa maistellessa sille keksii useitakin tulkintoja. "Olen pahoillani parista äkkipikaisuudestani. Kyseessä on ollut kohtaamisonnettomuus, ymmärrättehän. Aina ei osaa kohdata." Päivän lehti kertoi myös lemmikki- ja harraste-eläimistä . Olen kuvitellut lemmikistä huolehtimisen eräänlaiseksi harrastukseksi. Jos nämä kerran saa erottaa toisistaan, voi harraste-eläimelle ujuttaa lemmikille sopimattomia ominaisuuksia! Harraste-eläin voi olla vaikka lemmikiksi kelpaamaton vaarallinen peto (harrastan leijonia, käyn päivittäin Korkeasaaressa) tai muuten villi ja vapaa (harrastamani liito-oravat viihtyvät kaukana ihmisestä) sekä tietysti perinteisen lemmikin attribuutteja (s...

Charlie Chaplin aloitti elokuvauransa 25-vuotiaana vuonna 1914. Hän näytteli tuon vuoden aikana yli 30:ssä elokuvassa, joista ohjasi itse valtaosan. Filmit eivät juuri kestäneet yli 10 minuuttia mutta niissä oli jo runsaasti nykyaikaisena pidettävää elokuvakerrontaa, ja ehkä juuri lyhyen keston tai kömpelön tekniikan vuoksi todella nopeita leikkauksia. Musiikkivideoestetiikkaan harjaantunut silmäkin saa välillä keskittyä seuraamaan ettei putoa kärryiltä. Mykkäelokuvassa tapahtumien ymmärtämistä vaikeuttaa myös ruumiinkielen muuttuminen - toisinaan täytyy muistaa että ollaan 1910-luvulla jotta eleet tulee tulkittua oikein. Chaplinin debyytti on huijarikomedia Making a Living , jossa keinoja kaihtamaton keplottelija päätyy toimittajaksi, varastaa kuvaajan kameran ja laittaa auto-onnettomuuskuvan lehteen omissa nimissään. Elokuvassa on takaa-ajoa ja tappelukohtauksia, välillä jäädään kiinni vieraan naisen makuuhuoneesta ja sitten juostaan raitiovaunun alle. Nykykatsoja on hämillään vauhdi...

Puolen tunnin välein? Aamu-tv:ssä joka uutislähetyksen päätteeksi? Ai KUKA voitti Argentiinan mestaruuden? Miksi minua pitäisi sekin asia kiinnostaa? Urheiluhulluus voi olla ihan hellyyttävää kollektiivisuutta ja pitääpähän se ainakin jotkut poissa pahanteosta, mutta rajoja kaivattaisiin tässäkin. Otetaan se ikivanha kulttuurivertaus: kuvitelkaa että jokaisen uutislähetyksen jälkeen tulisi kulttuuriuutiset. Kuvitelkaa, että köyhempänä uutisviikkona täytyisi veistää juttua vaikka Porvoon nuorisomusikaaleista. Toisaalta aina voisi kertoa, mikä levy on listaykkösenä Ruotsissa tai Saksassa - taatusti hyödyllisempää ja kiinnostavampaa kuin jonkin lajin Australian mestari. Mahdollisesti voisi myös kertoa ihmisille mitä kaikkea muutakin voisi harrastaa. -Eihän se ole yhtä tärkeää kuin urheilu. -Mikä se? Kulttuuria on varmasti enemmän kuin urheilua. Laskekaa yhteen musiikitoopperatteatteritnäyttelytviihdejarokkisekäkirjallisuus. Tärkeäksi muodostuu se, mistä tehdään tärkeää. Ei joku helvetin g...

sen minä ymmärrän että voi pitää jostain radiopoppisbiisistä kun sen kuulee muutaman kerran ja siihen liittyy oikenlainen hetki tai sitä kuuli silloin aikanaan ja siihen liittyy muisto senkin ymmärrän että voi pitää jostain viihdemusiikista tai lastenlaulusta tai mainoksen renkutuksesta tai tavaratalomuzakista kun se on oikeassa paikassa ja hetkessä ja tilanteessa ja sen vasta ymmärränkin että voi pitää taidemusiikista hevistä oopperasta jazzista progesta kuoromusiikista kansanmusiikista sellaisesta missä on ajatus tai tunne tai sielu tai kaikki turhaa rokkia en ymmärrä sellaista joka on olevinaan muttei oikeasti sano mitään sellaista jossa tuijotetaan "kai nyt hiffaat" ilmeellä muttei ole mitään hiffattavaa enkä sitä miten jumalauta joku on aikanaan muka pitänyt hevistä muttei enää sitä minä en saatana soikoon voi käsittää metalli, sankaruus, taito ja voima, miten niistä voi lakata pitämästä eri asia on tietysti jos niiden uljautta ei ole alun alkaenkaan ymmärtänyt älkää val...

Helsingissä järjestettiin vuosituhannen vaihtuessa, vuonna 2000, aikaa käsittelevä symposiumi. Filosofit ja fyysikot luennoivat ajan ominaisuuksista ja siihen liittyvistä tutkimuksista Aristoteleen ajatuksista tähän päivään. Luin eilen luennoista kasattua kirjaa. Aikamatkustuksen paradoksit ovat aina kiehtoneet, mutta juuri niiden paradoksien vuoksi en ole juurikaan "vakavia" ajatuksia aikamatkustukselle suonut. Siis sellaiselle, jossa tieteistarinoiden opettamalla tavalla siirrytän haluttuun aikakauteen silmänräpäyksessä ja voidaan palata menneeseen. Eteenhän matkustamme koko ajan, ja tuota "nopeutta" voi hiukan nykyteknologiallakin kasvattaa: maahan palanneet kosmonautit olivat sekunnin tuhannesosan meitä muita "edellä". Miksi haluaisin nopeuttaa aikaa tai matkustaa eteen päin? Tuleeko muka vielä joskus parempi aika, jossa on mielekkäämpi elää ja olla? Vai alkoiko ilmastonmuutos jo, ja tuleeko itse asiassa meidän elinaikanamme erittäin huono aika? Henkil...

Britit britit britit... I say! L'après révolution et le début du XIXème siècle sont marqués par le recul de toutes les certitudes : les classes moyennes des sociétés anglo-saxonnes ne savent plu où elles se situent et quel comportement elles doivent adopter. C'est ainsi que chez nos voisins anglais, on invente le costume dit "habillé" qui, hormis quelques évolutions de forme et de tissus, se porte toujours aujourd'hui. Il est constitué d'un pantalon, d'un gilet et d'une veste ou d'une redingote, le tout sur une chemise dont le col est orné d'une cravate. Lähde: http://perso.orange.fr/jf.gateau/histoire/british.htm Cette façon d'habiller l'homme fut créée et lancée, comme on dirait de nos jours, par George Bryan Brummel (1778-1840), connu également sous le sobriquet de "The Beau". Issu de la classe moyenne, il avait créé le costume, simple pour l'époque, qui allait plaire à toutes les classe de la société et en particulier ...

Umberto Eco opetti pakinassaan tunnistaman pornografisen elokuvan matkoihin käytetystä ajasta. Nimittäin kun ei-pornografisessa elokuvassa päähenkilö käynnistää auton, lähtee liikkeelle ja saapuu määränpäähänsä, pornotähden näytetään käynnistävän autonsa, vaihtavan vaihteita, odottavan liikennevalon vaihtumista ja kurvailevan loputtomiin kaupungin kaduilla, kunnes hän saapuu määränpäähänsä jossa kohtaa seuraavan seksipartnerinsa. Tässä on tolkkua: seksikohtausten välille täytyy saada hengähdystaukoja niin katsojille kuin näyttelijöille. Itse olen aina määritellyt pornografian niin, että siinä esitetään yhdyntää eksplisiittisesti. Koko tähänastisen elämäni olen kategorioinut taiteen ja viihteen seksuaalisesti värittyneeksi tai eroottiseksi, mikäli siinä vihjaillaan ja vilautellaan tai kenties jopa miltei naidaan, mutta pornografiaksi silloin, kun näytetään selkeästi jäykistynyt penis joka laitetaan sisälle vaginaan tai anukseen. Itse asiassa oraaliseksin näyttäminenkin on riittänyt täyt...

A istui seurueessa, jossa puolitutut kertoivat toisilleen tarinoita. Yhdestä kertomuksesta tuli S:lle mieleen toinen. Siitäpä muistikin K, kuinka kerran jonkun äidille oli käynyt hiukan saman tyylisesti, ehkei kuitenkaan täsmälleen samalla tavalla. Mutta L on kyllä kuullut vallan karmivan tapauksen, jossa kaikkien tuntema herra F oli ollut osallisena. Jottei mukava jutustelutuokio kuitenkaan menisi juoruiluksi, kertoi S seuraavaksi naapurinsa tuttavalle sattuneesta onnenpotkusta. A istui murheellisena. Hänellä on harvoin anekdoottia kerrottavanaan. Ei sillä etteikö hän muistaisi tarinoita ja sattumuksia. Hän ei vain ikinä osaa arvostaa niiden kerrontaa ilman selkeä aiheyhteyttä käynnissä olevaan keskusteluun. A:n on vaikea keksiä, missä vaiheessa seurue haluaisi kuulla anekdootin hänen entisestä koirastaan tai siitä, mitä eräässä tv-sarjassa oli tapana toistella. Tämä kaikki saattoi johtua myös siitä, ettei A välittänyt kuulla muiden anekdootteja. Hän piti enemmän seurueen ihmisistä ku...

Olen lähiaikoina kiinnittänyt huomioni itseeni ja osittain ainakin ymmärrettävistä syistä. Nyt on tehtävä vielä yksi korjausliike ja olen tyytyväinen. Toivottavasti. Kyse on nimenomaan huomiosta, huomioimisesta ja huomaavaisuudesta, yleisistä asioista, jotka vaikuttavat välillisesti tai välittömästi muiden arvioimiseen ja arvostamiseen, ylipäätään heidän muistamiseensa ja kaiken kaikkiaan sivistyneeseen ja hyvään käytökseen. Etiopialainen Asfa-Wossen Asserate aloittaa tapahistorian kirjansa parivaljakolla huomaavaisuus ja huolettomuus. Ensimmäinen on luonnollinen hyve, periaatteessa itsestäänselvyys, jonka kuitenkin tunnustan usein unohtavani. En kaikessa touhotuksessani ja ehdottomuudessani muista aina olla huomaavainen. Mutta vaikeaa huomaavaisuus ei ole. Se vaatii vain asennoitumisen. Aloitettakoon siis heti. Tuo jälkimmäinen taas, Italian renessanssin sprezzatura , jossa "käytöstavat ilmenevät kuin sivumennen, ilman tärkeilyä tai juhlistamista" , vaatii vain hiukan keskit...

Olin Jäähallissa kuudes joulukuuta 1987. Suomi täytti 70 vuotta. Esiintyjistä muistan Juicen Suomi-kitaroineen, Peer Güntin ja Eppu Normaalin. Muistan pari muutakin artistia mutta saatan sekoittaa tapahtumia keskenään. Muistan myös kuinka pelkäsin tapahtuman tv-taltionnin katsomista. Olisiko siitä käynyt ilmi kuinka yksin olin? Kuinka istuin varovasti aidan reunalla viehättävän tuntemattoman tytön vieressä, uskaltamatta sanoa sanakaan? Kuinka katselin ihaillen esiintyjiä ja kateellisena tuttaviani ja luokkatovereitani, jotka olivat tulleet Helsinkiin samalla bussikyydillä mutta paikan päällä käyttäytyivät kuin minua ei olisi ollutkaan. En ollut amerikkalaisin yläaste-lukio-elokuvien termein kovin "suosittu". Tai suomalaisinkaan. Samanlaisen retken muistan esimerkiksi Linnanmäelle. Bussi oli täynnä luokkakavereita, nuorisotoimisto järjesti yhteiskuljetuksen. Kävin yksin laitteissa ja söin metrilakua isän antamilla rahoilla. Illalla kotona valehtelin että oli ollut tosi hauskaa...

Okapiru vaikeni hetkeksi sillä piti pohtia koko blogin olemusta. Havahduin siihen, että moni luki merkintöjäni ja ihmiset saattoivat kommentoidakin niitä, verkossa tai kasvotusten. En ollut valmistautunut sellaiseen. Ajatella, että yksi blogi sai minulle "liikaa julkisuutta". Ennen verkkoaikaa yksityisyyden ja julkisuuden eo oli paljon selkeämpi. Nykyään jokainen voi olla julkisuudessa koko ajan eikä yksityistä ole oikeastaan kuin se, mistä ei kerro kenellekään. Olen aina pohtinut yksityisyyttä. Nuorena seurustelin superjulkkiksen tyttären kanssa, ja opin nopeasti kuinka raadollista, ilkeämielistä ja loukkaavaa julkisuus voi äärimmillään olla. Sitten ajauduin itse hetkeksi "julkiseen ammattiin". Käytän lainausmerkkejä sillä määritelmänä "julkinen ammatti" on milloin mikäkin, yleensä se, josta on sen käyttäjälle hyötyä. En ikinä halunnut "julkkikseksi" ja onneksi pääsin eroon tuosta ammatistakin. Nykyään joku tuntee minut nimeltä mutta harva oikea...

”Kohtuuden ystäville sekoitan kolme maljaa: ensin tyhjennetään malja terveydelle, sitten toinen rakkaudelle ja nautinnolle ja kolmas rauhalliselle unelle. Kun tämä malja on juotu, viisaat vieraat lähtevät kotiin. Neljättä emme enää halua, se on väkivallan malja; viides tuo mellakoinnin, kuudes irstailun, seitsemäs mustan silmän, kahdeksas poliisin, yhdeksäs pahoinvoinnin ja kymmenes raivon ja esineiden rikkomisen." - Filosofi Eubolos (n. 375eKr.) -

I forgot to remember to forget Hyvä päätös on puoli voittoa. Se toinen puolikas saavutetaan kun muistetaan noudattaa päätöstä. Tupakoimattomuus on kahden viikon jälkeen jo helppoa. Seuraavaksi lopetan humalajuomisen. Kyllä. En siis aio "kiertää korkkia kiinni" tai ryhtyä muuten absolutistiksi, olut ja viini kuuluvat yhä nautintoaineisiini. Mutta humalassa ette tätä miestä enää näe. Jos 2005 oli henkilökohtaisten katastrofien vuosi, on 2006 ollut hidas palautuminen. Vuoden viimeiset kuukaudet tekivätkin sitten ihmeen. Ja kuinka aion tästä selvitä? Itsepäisyyttäni.

Richard Straussin Seitsemän hunnun tanssi on kuin musikaalin tanssikohtaus. Ai mutta sehän onkin, Salomesta. En tunne kyseistä oopperaa mutta on aina hyvä tietää, että maailmassa on loputtomiin luettavia kirjoja ja kuunneltavaa musiikkia. Anni Haapaniemi liikehtii soittaessaan veikeästi. Osa lienee tulkintaa, osa liittyy äänen muodostukseen ja sointiin, kertoo oboistiystäväni. Straussin oboekonsertossa (D-duuri) on hauskoja juoksutuksia ja töitä myös huilistilla. Väliajalla glögiä ja pipari. Sergei Rahmaninovin Sinfoniset tanssit op.45 veivät mukanaan. Erityisesti pidin toisesta, andante con moto (tempo di valse) , osasta. Sen aikana ystäväni sanoi pohtineensa arkivelvoitteita. Loppu oli taas minun mielestäni tylsempi. Sitä ystäväni kehui. On hyvä muistaa ihmisten erilaiset mieltymykset, maut ja subjektiiviset kokemukset. Ja on hyvä myös muistaa Finlandia-talon olemassaolo. Vaikka ystäväni akustiikkaa moittikin. Saisikohan sieltä vaikka treenikämpän kun musiikkitalo on valmistunut? Tav...